THL: Nyt päättyi hiljainen koronaviikko Keski-Suomessa – Jyväskylään 32 uutta tartuntaa, koko maakuntaan 46

Koronanäytteenottopiste Jyväskylän Killerillä. Marko Kauko

Teemu Rauhala, STT

Jyväskylässä on todettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan 32 uutta koronatartuntaa torstaihin puoleenpäivään mennessä. Jyväskylässä on nyt todettu kaikkiaan 757 tartuntaa.

Uusia tartuntoja raportoitiin myös Kyyjärveltä kolme. Laukaasta raportoitiin kaksi uutta tartuntaa, kuten myös Saarijärveltä ja Uuraisilta.

Keski-Suomen tartuntamäärä kasvoi torstaina 46:lla, eli kokonaismäärä on nyt 959. Uusista tartunnoista viisi raportoitiin kunnissa, joissa tapauksia on kaikkiaan todettu alle viisi. THL:n tilastossa näkyvät vain ne kunnat, joissa tartuntoja on todettu vähintään viisi kappaletta.

Koronan ilmaantuvuusluku nousi uusien tartuntojen myötä Keski-Suomessa 63,6:een. Luku kuvaa koronatapausten määrää sataatuhatta asukasta kohti kahden viime viikon aikana. Eilen keskiviikkona ilmaantuvuusluku oli 55,3.

Tartuntamäärien nousu oli odotettu, sillä keskiviikkona Jyväskylän kaupunki kertoi todenneensa alkuviikolla 30 uutta tartuntaa, jotka eivät vielä täysimääräisesti näkyneet THL:n tilastossa.

Keski-Suomen tämänviikkoiset tartuntamäärät olivat torstaihin mennessä THL:n tilastossa maltillisia. Maanantaina maakunnassa raportoitiin kuusi tartuntaa, tiistaina kolme ja keskiviikkona kolme.

Koko maassa 840 uutta tartuntaa – määrä kasvoi raportointiongelmien vuoksi

Koko maassa on tänään on raportoitu 840 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL.

Tämänpäiväisestä kokonaismäärästä 470 tartuntaa raportoitui takautuvasti. Ne on todettu 2.–8. joulukuuta, mutta niiden raportointi viivästyi THL:n mukaan muun muassa tietoteknisen ongelman vuoksi.

Takautuvasti ilmoitetut tartunnat vaikuttavat jo ilmoitettuihin viikoittaisiin tapausmääriin ja koronatartuntojen ilmaantuvuuslukuun.

Kahden viime viikon aikana on kokonaisuudessaan raportoitu nyt 6 424 koronatartuntaa, mikä on 1 818 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Yhteensä tartuntoja on pandemian alusta saakka raportoitu 29 572.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

12 Akaa

82 Alajärvi

12 Alavus

12 Asikkala

24 Askola

21 Aura

3290 Espoo

13 Eura

14 Eurajoki

10 Evijärvi

20 Forssa

9 Haapavesi

10 Hämeenkyrö

230 Hämeenlinna

44 Hamina

5 Hankasalmi

10 Hanko

7 Harjavalta

19 Hattula

25 Hausjärvi

29 Heinola

9011 Helsinki

5 Hirvensalmi

55 Hollola

25 Honkajoki

222 Hyvinkää

26 Ii

30 Iisalmi

10 Iitti

7 Ikaalinen

5 Ilmajoki

5 Ilomantsi

33 Imatra

6 Inari

13 Inkoo

5 Isokyrö

34 Jämsä

39 Janakkala

266 Järvenpää

196 Joensuu

8 Jokioinen

6 Jomala

6 Joroinen

6 Juuka

18 Juva

757 Jyväskylä

102 Kaarina

53 Kajaani

8 Kalajoki

57 Kangasala

27 Kangasniemi

6 Kankaanpää

22 Karkkila

8 Kärkölä

57 Karvia

14 Kauhajoki

14 Kauhava

77 Kauniainen

15 Kaustinen

89 Kemi

10 Kemijärvi

17 Keminmaa

25 Kemiönsaari

48 Kempele

207 Kerava

237 Kirkkonummi

9 Kitee

40 Kittilä

39 Kiuruvesi

43 Kokkola

30 Kolari

9 Kontiolahti

10 Korsnäs

7 Koski Tl

133 Kotka

259 Kouvola

17 Kristiinankaupunki

42 Kruunupyy

34 Kuhmo

260 Kuopio

30 Kurikka

16 Kuusamo

8 Kyyjärvi

631 Lahti

7 Laihia

19 Laitila

17 Lapinjärvi

10 Lappajärvi

111 Lappeenranta

12 Lapua

29 Laukaa

95 Lempäälä

6 Leppävirta

6 Lestijärvi

51 Lieksa

52 Lieto

13 Liminka

10 Liperi

112 Lohja

56 Loimaa

25 Loppi

71 Loviisa

42 Luoto

6 Luumäki

13 Maalahti

35 Maarianhamina

77 Mäntsälä

33 Mänttä-Vilppula

55 Masku

225 Mikkeli

9 Muhos

5 Muonio

84 Mustasaari

35 Muurame

16 Mynämäki

38 Naantali

5 Nakkila

49 Närpiö

24 Nivala

88 Nokia

10 Nousiainen

230 Nurmijärvi

34 Orimattila

19 Orivesi

9 Oulainen

969 Oulu

28 Paimio

8 Pälkäne

7 Paltamo

21 Parainen

5 Parikkala

48 Parkano

43 Pedersören kunta

6 Petäjävesi

112 Pieksämäki

65 Pietarsaari

86 Pirkkala

90 Pori

24 Pornainen

195 Porvoo

13 Pöytyä

5 Pudasjärvi

6 Pukkila

5 Puolanka

11 Puumala

31 Raahe

62 Raasepori

74 Raisio

76 Rauma

56 Rautalampi

6 Rautjärvi

12 Reisjärvi

94 Riihimäki

156 Rovaniemi

8 Ruokolahti

6 Ruovesi

16 Rusko

16 Saarijärvi

5 Säkylä

199 Salo

38 Sastamala

5 Savitaipale

39 Savonlinna

117 Seinäjoki

10 Sievi

9 Siikajoki

5 Siikalatva

20 Siilinjärvi

5 Simo

154 Sipoo

31 Siuntio

59 Sodankylä

12 Soini

19 Somero

5 Sonkajärvi

44 Sotkamo

5 Sulkava

10 Suonenjoki

6 Sysmä

7 Taipalsaari

6 Taivalkoski

9 Tammela

901 Tampere

13 Tervola

8 Tohmajärvi

156 Tornio

1311 Turku

169 Tuusula

15 Tyrnävä

12 Ulvila

6 Utajärvi

10 Utsjoki

17 Uurainen

36 Uusikaarlepyy

23 Uusikaupunki

743 Vaasa

41 Valkeakoski

3104 Vantaa

11 Varkaus

10 Vesilahti

5 Veteli

122 Vihti

9 Viitasaari

19 Vimpeli

7 Virolahti

39 Vöyri

37 Ylitornio

46 Ylivieska

73 Ylöjärvi

60 Äänekoski

Lähde: THL. Ei alle viiden tapauksen kuntia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut