Ilkka-Pohjalainen: Klamydian perustajajäsen kuoli Vaasan epäillyn henkirikoksen uhrina – MTV: miestä ja naista vaaditaan vangittaviksi

Niklas Pelkonen

Vaasassa epäillyn henkirikoksen uhrina jouluyönä kuollut keski-ikäinen mies on Klamydian entinen rumpali Toni "Kape" Karppi (ent. Pitkäsalo) kertoo Ilkka-Pohjalainen.

Asiasta kertoo myös musiikkimedia Kaaoszine.

Epäilty henkirikos tapahtui Gerbyn asuinalueella. MTV Uutisten mukaan poliisi vaatii tänään Pohjanmaan käräjäoikeudessa miestä ja naista vangittaviksi taposta epäiltyinä. Molemmat ovat syntyneet vuonna 1976. MTV Uutiset kertoo myös, että epäilty nainen on asunut samassa osoitteessa kuin uhri ja hänellä on sama sukunimi kuin uhrilla.

Karppi soitti punk-yhtye Klamydiassa vuosina 1988-1990. Hän kuului yhtyeen varhaisimpaan kokoonpanoon, ja oli tekemässä myös yhtyeen kappaleita. Karppi kirjoitti sanoituksia Klamydian levyille vielä läpi 1990-luvun, vaikka hän oli jo jättänyt yhtyeessä soittamisen.

Karppi toimi 1980-luvulla myös punk-yhtye Treblinkan laulajana.

Juttua muokattu 28.12. klo 15.35: Uhrin sukunimi korjattu Pitkäsalosta Karpiksi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut