Keski-Suomessa yhdeksän uutta koronatartuntaa – tartuntoja Jyväskylässä, Jämsässä ja Äänekoskella

Koronatestejä asiakkaita odottamassa. Timo Mustalampi

Justus Vento

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen mukaan Keski-Suomessa on todettu lauantaina yhdeksän uutta koronatartuntaa. Keväästä lukien tartuntoja on todettu maakunnassa nyt yhteensä 1232.

Uusista tapauksista seitsemän todettiin Jyväskylässä, ja yhdet tartunnat Äänekoskella ja Jämsässä. Lisäksi maakunnan rajojen ulkopuolella Virroilla todettiin yksi tartunta.

THL:n tartuntatautirekisterin luvut päivittyvät muutamien päivien viiveellä.

Keski-Suomen ilmaantuvuusluku pieneni eilisestä hieman lukemaan 49,0. Ilmaantuvuusluku kuvaa koronatapausten määrää kahden viikon aikana sataa tuhatta asukasta kohden.

Tartuntojen kokonaismäärä pysyy ainakin toistaiseksi laskussa. Edellisen kahden viikon aikana maakunnassa on todettu 124 tartuntaa, kun niitä edeltäneinä kahtena viikkona luku oli 198.

Koronatestejä on tehty Keski-Suomessa jo peräti 106 003, eli niitä on tehty liki 42 000 sataa tuhatta asukasta kohden.

Koko Suomessa tartuntoja todettiin 201. Kahden viimeisen viikon aikana positiivisia testituloksia on antanut 3753 henkilöä. Yhteensä testejä on tehty liki kaksi ja puoli miljoonaa.

Koko valtakunnan ilmaantuvuusluku on laskussa, ollen 67,7.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

Ei alle viiden tapauksen kuntia.

15 Akaa

96 Alajärvi

5 Alavieska

14 Alavus

14 Asikkala

25 Askola

24 Aura

15 Brändö

3824 Espoo

14 Eura

16 Eurajoki

11 Evijärvi

24 Forssa

19 Haapavesi

11 Hämeenkyrö

337 Hämeenlinna

59 Hamina

11 Hankasalmi

13 Hanko

7 Harjavalta

5 Hartola

23 Hattula

31 Hausjärvi

37 Heinola

10966 Helsinki

6 Hirvensalmi

73 Hollola

25 Honkajoki

263 Hyvinkää

31 Ii

31 Iisalmi

15 Iitti

12 Ikaalinen

6 Ilmajoki

8 Ilomantsi

69 Imatra

6 Inari

16 Inkoo

5 Isokyrö

5 Jämijärvi

42 Jämsä

43 Janakkala

306 Järvenpää

234 Joensuu

8 Jokioinen

9 Jomala

11 Joroinen

9 Joutsa

6 Juuka

18 Juva

959 Jyväskylä

186 Kaarina

62 Kajaani

8 Kalajoki

71 Kangasala

31 Kangasniemi

6 Kankaanpää

5 Kannus

26 Karkkila

11 Kärkölä

5 Karstula

62 Karvia

23 Kauhajoki

14 Kauhava

94 Kauniainen

17 Kaustinen

91 Kemi

10 Kemijärvi

20 Keminmaa

27 Kemiönsaari

62 Kempele

279 Kerava

5 Keuruu

273 Kirkkonummi

37 Kitee

40 Kittilä

40 Kiuruvesi

47 Kokkola

33 Kolari

6 Konnevesi

14 Kontiolahti

15 Korsnäs

7 Koski Tl

169 Kotka

308 Kouvola

20 Kristiinankaupunki

42 Kruunupyy

34 Kuhmo

303 Kuopio

6 Kuortane

30 Kurikka

16 Kuusamo

10 Kyyjärvi

764 Lahti

7 Laihia

20 Laitila

17 Lapinjärvi

7 Lapinlahti

10 Lappajärvi

143 Lappeenranta

15 Lapua

44 Laukaa

113 Lempäälä

8 Leppävirta

6 Lestijärvi

54 Lieksa

88 Lieto

14 Liminka

10 Liperi

133 Lohja

69 Loimaa

26 Loppi

75 Loviisa

6 Lumijoki

42 Luoto

7 Luumäki

20 Maalahti

62 Maarianhamina

89 Mäntsälä

35 Mänttä-Vilppula

6 Mäntyharju

5 Marttila

78 Masku

5 Miehikkälä

235 Mikkeli

13 Muhos

5 Muonio

143 Mustasaari

39 Muurame

28 Mynämäki

5 Myrskylä

78 Naantali

5 Nakkila

50 Närpiö

26 Nivala

110 Nokia

13 Nousiainen

6 Nurmes

288 Nurmijärvi

35 Orimattila

22 Orivesi

10 Oulainen

1170 Oulu

13 Outokumpu

5 Padasjoki

39 Paimio

12 Pälkäne

7 Paltamo

47 Parainen

5 Parikkala

49 Parkano

43 Pedersören kunta

5 Pello

8 Petäjävesi

184 Pieksämäki

5 Pielavesi

73 Pietarsaari

94 Pirkkala

124 Pori

26 Pornainen

215 Porvoo

16 Pöytyä

6 Pudasjärvi

6 Pukkila

8 Punkalaidun

6 Puolanka

11 Puumala

10 Pyhäntä

5 Pyhtää

41 Raahe

66 Raasepori

126 Raisio

85 Rauma

59 Rautalampi

6 Rautjärvi

12 Reisjärvi

113 Riihimäki

180 Rovaniemi

11 Ruokolahti

7 Ruovesi

24 Rusko

19 Saarijärvi

5 Säkylä

259 Salo

44 Sastamala

7 Sauvo

5 Savitaipale

45 Savonlinna

130 Seinäjoki

19 Sievi

9 Siikajoki

5 Siikalatva

21 Siilinjärvi

5 Simo

177 Sipoo

34 Siuntio

61 Sodankylä

12 Soini

26 Somero

5 Sonkajärvi

51 Sotkamo

5 Sulkava

10 Suonenjoki

6 Sysmä

9 Taipalsaari

8 Taivalkoski

10 Tammela

1113 Tampere

15 Tervola

8 Tohmajärvi

192 Tornio

2044 Turku

192 Tuusula

19 Tyrnävä

15 Ulvila

7 Utajärvi

11 Utsjoki

32 Uurainen

39 Uusikaarlepyy

46 Uusikaupunki

805 Vaasa

72 Valkeakoski

3952 Vantaa

28 Varkaus

5 Vehmaa

12 Vesilahti

5 Veteli

139 Vihti

11 Viitasaari

20 Vimpeli

7 Virolahti

18 Virrat

43 Vöyri

39 Ylitornio

53 Ylivieska

94 Ylöjärvi

65 Äänekoski

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut