THL: Jyväskylässä viisi uutta koronatapausta – Keski-Suomen ilmaantuvuusluku on koko maan lukemaa pienempi

Keski-Suomen koronailmaantuvuusluku on pysytellyt viime päivinä 45-50 välissä. Marko Kauko

Tommi Salo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) listasi Jyväskylään loppiaisena viisi uutta koronavirustartuntaa. Kaupungissa on nyt todettu koronapandemian aikana kaikkiaan 991 varmistettua tautitapausta.

Muualla Keski-Suomessa THL ei raportoinut keskiviikkona uusia koronatapauksia.

THL:n tartuntatautirekisterin luvut päivittyvät muutamien päivien viiveellä. Luvuissa eivät myöskään näy kunnat, joissa tartuntoja on alle viisi kappaletta.

Keski-Suomessa on todettu epidemian alusta alkaen 1 269 koronavirustartuntaa.

Keski-Suomen ilmaantuvuusluku oli THL:n listauksessa keskiviikkona 47,8. Luvussa ei ole tapahtunut viime päivinä merkittäviä muutoksia, sillä lukema oli tiistaina 49,4 ja maanantaina 45,8.

THL:n mukaan koko Suomen koronailmaantuvuusluku on tällä hetkellä 60,7. Ilmaantuvuusluku kuvaa koronatapausten määrää kahden viikon aikana sataa tuhatta asukasta kohden.

Koko maassa raportoitiin loppiaisena 331 uutta koronavirustartuntaa.

Kahden viime viikon aikana Suomessa on todettu uusia tautitapauksia selvästi vähemmän kuin sitä edeltävällä kahden viikon jaksolla.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

16 Akaa

96 Alajärvi

5 Alavieska

14 Alavus

14 Asikkala

25 Askola

24 Aura

16 Brändö

3905 Espoo

15 Eura

16 Eurajoki

11 Evijärvi

24 Forssa

19 Haapavesi

11 Hämeenkyrö

347 Hämeenlinna

63 Hamina

11 Hankasalmi

13 Hanko

7 Harjavalta

6 Hartola

23 Hattula

31 Hausjärvi

38 Heinola

11227 Helsinki

6 Hirvensalmi

75 Hollola

25 Honkajoki

269 Hyvinkää

31 Ii

31 Iisalmi

15 Iitti

16 Ikaalinen

6 Ilmajoki

8 Ilomantsi

71 Imatra

6 Inari

16 Inkoo

5 Isokyrö

5 Jämijärvi

42 Jämsä

43 Janakkala

314 Järvenpää

235 Joensuu

8 Jokioinen

9 Jomala

11 Joroinen

9 Joutsa

7 Juuka

18 Juva

991 Jyväskylä

189 Kaarina

65 Kajaani

8 Kalajoki

71 Kangasala

31 Kangasniemi

6 Kankaanpää

5 Kannus

26 Karkkila

11 Kärkölä

5 Karstula

62 Karvia

23 Kauhajoki

14 Kauhava

94 Kauniainen

17 Kaustinen

91 Kemi

10 Kemijärvi

22 Keminmaa

27 Kemiönsaari

70 Kempele

286 Kerava

6 Keuruu

277 Kirkkonummi

38 Kitee

40 Kittilä

41 Kiuruvesi

48 Kokkola

33 Kolari

6 Konnevesi

14 Kontiolahti

16 Korsnäs

7 Koski Tl

180 Kotka

326 Kouvola

21 Kristiinankaupunki

42 Kruunupyy

34 Kuhmo

313 Kuopio

6 Kuortane

30 Kurikka

16 Kuusamo

10 Kyyjärvi

779 Lahti

7 Laihia

20 Laitila

17 Lapinjärvi

7 Lapinlahti

10 Lappajärvi

145 Lappeenranta

16 Lapua

44 Laukaa

113 Lempäälä

8 Leppävirta

6 Lestijärvi

54 Lieksa

92 Lieto

15 Liminka

10 Liperi

134 Lohja

69 Loimaa

26 Loppi

76 Loviisa

6 Lumijoki

43 Luoto

7 Luumäki

24 Maalahti

64 Maarianhamina

92 Mäntsälä

35 Mänttä-Vilppula

6 Mäntyharju

5 Marttila

79 Masku

5 Miehikkälä

236 Mikkeli

13 Muhos

5 Muonio

149 Mustasaari

40 Muurame

31 Mynämäki

6 Myrskylä

79 Naantali

5 Nakkila

50 Närpiö

26 Nivala

111 Nokia

13 Nousiainen

6 Nurmes

293 Nurmijärvi

35 Orimattila

22 Orivesi

10 Oulainen

1218 Oulu

13 Outokumpu

5 Padasjoki

44 Paimio

12 Pälkäne

7 Paltamo

50 Parainen

5 Parikkala

49 Parkano

43 Pedersören kunta

5 Pello

9 Petäjävesi

188 Pieksämäki

5 Pielavesi

80 Pietarsaari

98 Pirkkala

127 Pori

27 Pornainen

229 Porvoo

16 Pöytyä

7 Pudasjärvi

6 Pukkila

8 Punkalaidun

6 Puolanka

11 Puumala

11 Pyhäntä

7 Pyhtää

41 Raahe

72 Raasepori

131 Raisio

87 Rauma

59 Rautalampi

6 Rautjärvi

12 Reisjärvi

114 Riihimäki

187 Rovaniemi

12 Ruokolahti

8 Ruovesi

24 Rusko

19 Saarijärvi

5 Säkylä

274 Salo

44 Sastamala

7 Sauvo

5 Savitaipale

46 Savonlinna

133 Seinäjoki

22 Sievi

9 Siikajoki

5 Siikalatva

21 Siilinjärvi

5 Simo

179 Sipoo

34 Siuntio

61 Sodankylä

13 Soini

26 Somero

5 Sonkajärvi

51 Sotkamo

5 Sulkava

10 Suonenjoki

6 Sysmä

10 Taipalsaari

8 Taivalkoski

10 Tammela

1131 Tampere

16 Tervola

8 Tohmajärvi

194 Tornio

2145 Turku

201 Tuusula

21 Tyrnävä

15 Ulvila

7 Utajärvi

11 Utsjoki

32 Uurainen

39 Uusikaarlepyy

49 Uusikaupunki

811 Vaasa

72 Valkeakoski

4054 Vantaa

28 Varkaus

5 Vehmaa

12 Vesilahti

5 Veteli

145 Vihti

13 Viitasaari

20 Vimpeli

7 Virolahti

19 Virrat

43 Vöyri

39 Ylitornio

54 Ylivieska

95 Ylöjärvi

65 Äänekoski

Lähde: THL (ei alle 5 tapauksen kuntia)

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut