Eurojackpotista 90 miljoonaa euroa Saksaan – Suomen suurimmista voitoista yksi Jyväskylään

Eurojackpotista löytyi kierroksella 2/2021 yksi täysosuma. 90 miljoonan euron päävoitto oli pelattu Saksassa.

Kuvituskuva. Risto Aalto

Riikka Minkkinen

5+1-tuloksia löytyi seitsemän kappaletta: neljä Saksasta, ja yksi Ruotsista, Tanskasta ja Tshekistä. Jokaisen voitto-osuus on noin 1,15 miljoonaa euroa.

Perjantain arvonnan oikea rivi on 10, 19, 32, 36 ja 46. Tähtinumerot ovat 4 ja 6.

Suomen suurimmat voitot tulivat 5+0-tuloksilla, joilla viisi pelaajaa kuittaa 94 948 euroa. Kaksi onnekasta oli jättänyt voittokuponkinsa sisään netissä. Heistä toinen on Espoosta ja toinen Jyväskylästä. Muut voitot menivät Tampereen Kulman Grillin, Isokyrön R-kioskin ja Helsingin Viikin Prisman asiakkaille.

Suomen lisäksi 5+0-tuloksia löytyi yhdeksästä maasta: seitsemän Saksasta ja yhdet Unkarista ja Puolasta.

Perjantai-Jokerin oikea rivi on 5 4 8 2 8 7 5. Täysosumia ei löytynyt, mutta kuusi oikein -tuloksia oli pelattu neljä kappaletta, ja niistä jokainen onnistuneesti tuplattuna. 40 000 euron voitot menevät Vantaalla ja Lopella asuville nettipelaajille, sekä Hämeenlinnan Lukiokadun R-kioskin ja Perhon K-market Ikiliikun asiakkaille.

Lomatonnin oikea rivi on Dallas 33. Tuhannen euron voittoja lähti jakoon 17 kappaletta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut