Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

IS: Jyväskylässä oppinsa saanut Sami Itani irtisanoutui kovan luokan siviilityöstään – "Keskityn perheeseen ja liian vähälle jääneeseen vapaaehtoistyöhön"

Sami Itani on asunut pitkään Jyväskylässä ja hän opiskeli Jyväskylän yliopistossa. Tiina Mutila

Ilkka Hartio

Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani on irtisanoutunut siviilityöstään, Adecco Finland -konsernin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän kertoi ratkaisustaan perjantaina alaisilleen.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Ilta-Sanomien mukaan Itani haluaa jatkossa antaa enemmän aikaa perheelleen ja suomalaiselle yleisurheilulle. Ensi viikko on Itanin viimeinen työviikko Adeccolla.

– Joku sanoi, että olen tehnyt viiteen vuoteen 15 vuoden työtunnit. En tiedä, onko siinä liioittelua, mutta aika pitkiä päiviä tuli välillä tehtyä, sillä työ on ollut myös intohimoni. Sanotaanko, että liian pitkäksi itse venyttämäni työviikot alkoivat vaatia veronsa, Itani taustoittaa ratkaisuaan Ilta-Sanomissa.

Sami Itani, 33, ei aio vähään aikaan etsiä uusia palkkatöitä.

– Keskityn perheeseen, liian vähälle jääneeseen vapaaehtoistyöhön ja luottamustoimieni hoitamiseen.

Itani on valittu Suomen Urheiluliiton puheenjohtajaksi kolmen vuoden kaudeksi, jota on jäljellä vielä tämä vuosi. Itani ei vielä paljasta Ilta-Sanomien haastattelussa, aikooko hakea jatkokaudelle syksyllä pidettävässä puheenjohtajavaalissa.

Sami Itani asui pitkään Jyväskylässä ja on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Hänen vuonna 2011 valmistunut pro gradu -tutkielmansa valittiin aikanaan tieteenalan parhaaksi Suomessa. Myöhemmin Itani on opiskellut kauppatieteiden tohtoriksi.

Sami Itani on myös entinen kymmenottelija, joka edusti aktiiviurallaan Jyväskylän Kenttäurheilijoita.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut