Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Lievestuoreen Ratatielle rakennetaan kevyen liikenteen väylä – väylän rakentamiseen ja Ratatien saneeraukseen on varattu tälle vuodelle 240 000 euroa

Ratatien kevyen liikenteen väylä palvelisi etenkin Laurinkylän koulun oppilaita. Kuvituskuva. Venla Tirkkonen
Eetu Kokkinen

Eetu Kokkinen

Laukaan tekninen lautakunta hyväksyi tiistaina Lievestuoreen Laurinkylän alueella sijaitsevan Ratatien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelman.

Suunnitelman mukaan kevyen liikenteen väylä rakennettaisiin Ratatien eteläpuolelle.

Hyväksytyn esityksen mukaan kevyen liikenteen väylän tarpeellisuus Ratatien varteen on lisääntynyt viime vuosina huomattavasti, koska tien päässä sijaitsevan Laurinkylän koulun oppilasmäärä on lisääntynyt. Sisäilmaongelmien vuoksi suljetun Tervamäen koulun oppilaat siirtyivät Laurinkylään alkuvuodesta 2019.

Kevyen liikenteen väylän rakentamiseen ja Ratatien saneeraukseen on varattu Laukaan kunnan tämän vuoden talousarvioon 240 000 euroa.

Suunniteluinsinööri Ari Heikkisen mukaan tarkkaa aikataulua rakentamiselle ei vielä ole, mutta väylä olisi tarkoitus saada valmiiksi ennen ensi syksyn koulujenalkua.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut