Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poikkeusolojen johtoryhmä: Hiihtolomat eivät aiheuttaneet koronapiikkiä Jyväskylässä, kiihtymisvaihe jatkuu – tartuntoja todetaan nyt etenkin 26–50-vuotiailla

Jyväskylän koronatilanne jatkuu rauhallisena, toteaa kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä.

Viime viikolla Jyväskylässä ilmeni 46 uutta koronavirustartuntaa, ja sitä edeltävällä 43 kappaletta.

Hiihtolomat eivät siis pahentaneet Jyväskylän koronavirustilannetta, kuten aiemmin pelättiin.

Koronatartuntoja ilmenee ylivoimaisesti eniten 26-50-vuotiailla, kaupungin tiedotteessa kerrotaan. Viime viikolla heidän osuutensa tartunnoista oli yli puolet, yhteensä 24 tartuntaa.

– Erityisen myönteistä oli se, että yli 65-vuotiailla ei todettu yhtään uutta tartuntaa, tiedotteessa todetaan.

Tällä hetkellä Jyväskylän ilmaantuvuusluku on 57,8. Lukua voi pitää suhteellisen matalana, sillä helmikuussa ilmaantuvuusluku saattoi olla jopa yli 130. Ilmaantuvuusluku kuvaa todettujen koronatapausten määrää kahden viikon aikana sataatuhatta asukasta kohden.

Otetuista koronanäytteistä positiivisia on nyt kaksi prosenttia ja tartuntojen alkuperästä pystytään jäljittämään noin kaksi kolmasosaa. Rauhallisesta tilanteesta huolimatta kaupunki on edelleen koronan kiihtymisvaiheessa.