Jyväskyläläisyritys ja lääkejätti julkistivat yhteispelin – inspiraationa toimi Olipa kerran -sarja, mutta tavoitteena on avata pelaajalle ADHD:n kanssa elävän mielenmaisemaa
Jyväskyläläinen Psyon Games ja lääkealan jättiläinen Takeda julkistivat maanantaina täysin uudenlaisen mobiilipelin, jonka tarkoitus on avata ADHD-oireisen ihmisen ajatusmaailmaa pelaajille. Psyon on saanut jo aiemmin tunnustusta terveyspiireissä esimerkiksi voittamalla Suomen Peliteollisuuden Vuoden hyötypeli -palkinnon vuonna 2017. Tuolloin Antidote-peli sai kiitosta myös Maailman terveysjärjestö WHO:lta.