THL: Koronalukujen kasvu maltillista pitkin Keski-Suomea – tilastoihin yhdeksän uutta koronatartuntaa

Keski-Suomen koronatilastoissa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta viime päivinä. Timo Mustalampi

Jaakko Vilmusenaho

Keski-Suomessa on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan raportoitu yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista neljä kirjattiin Jyväskylään ja kaksi Muurameen. Näiden lisäksi Saarijärvelle, Viitasaarelle ja Pihtiputaalle kirjattiin jokaiseen yksi uusi koronavirustartunta.

Lisäksi THL kirjasi Jämsään yhden tartunnan. Jämsä kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin, joten sen tapaukset eivät näy THL:n Keski-Suomen kokonaisluvussa.

THL ei ilmoita tartuntamääristä kunnissa, joissa tartuntoja on alle viisi.

Tartunnat saattavat myös näkyä THL:n listauksessa pienellä viiveellä.

Keski-Suomessa on koronapandemian alusta lähtien todettu kaikkiaan 2159 varmistettua tautitapausta, joista 1676 Jyväskylässä.

Maakunnan ilmaantuvuusluku on 58,1, kun se oli eilen 58,9. Ilmaantuvuusluku kuvaa tapausten määrää kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohden.

Koko maassa on kirjattu 770 uutta tapausta. Yhteensä Suomessa on raportoitu nyt 70 267 tartuntaa.

Koronavirus

Tartunnat kunnittain

41 Akaa

103 Alajärvi

12 Alavieska

28 Alavus

38 Asikkala

49 Askola

54 Aura

17 Brändö

6 Eckerö

5 Enonkoski

6 806 Espoo

47 Eura

42 Eurajoki

11 Evijärvi

10 Finström

59 Forssa

6 Haapajärvi

23 Haapavesi

34 Hämeenkyrö

623 Hämeenlinna

86 Hamina

22 Hammarland

31 Hankasalmi

21 Hanko

10 Harjavalta

8 Hartola

58 Hattula

56 Hausjärvi

94 Heinola

20 898 Helsinki

18 Hirvensalmi

129 Hollola

25 Honkajoki (ennen liitosta)

36 Huittinen

453 Hyvinkää

42 Ii

53 Iisalmi

22 Iitti

24 Ikaalinen

37 Ilmajoki

32 Ilomantsi

117 Imatra

11 Inari

37 Inkoo

9 Isokyrö

9 Jämijärvi

60 Jämsä

95 Janakkala

722 Järvenpää

360 Joensuu

19 Jokioinen

39 Jomala

20 Joroinen

12 Joutsa

7 Juuka

5 Juupajoki

26 Juva

1 676 Jyväskylä

443 Kaarina

111 Kajaani

30 Kalajoki

142 Kangasala

33 Kangasniemi

23 Kankaanpää

23 Kannus

133 Karkkila

22 Kärkölä

6 Karstula

81 Karvia

5 Kaskinen

46 Kauhajoki

44 Kauhava

181 Kauniainen

27 Kaustinen

115 Kemi

14 Kemijärvi

31 Keminmaa

62 Kemiönsaari

106 Kempele

634 Kerava

14 Keuruu

495 Kirkkonummi

44 Kitee

71 Kittilä

54 Kiuruvesi

6 Kokemäki

89 Kokkola

79 Kolari

7 Konnevesi

36 Kontiolahti

38 Korsnäs

9 Koski Tl

302 Kotka

558 Kouvola

33 Kristiinankaupunki

47 Kruunupyy

37 Kuhmo

675 Kuopio

7 Kuortane

68 Kurikka

8 Kustavi

41 Kuusamo

10 Kyyjärvi

1 254 Lahti

33 Laihia

107 Laitila

20 Lapinjärvi

9 Lapinlahti

13 Lappajärvi

525 Lappeenranta

20 Lapua

112 Laukaa

8 Lemi

20 Lemland

162 Lempäälä

14 Leppävirta

7 Lestijärvi

55 Lieksa

176 Lieto

42 Liminka

14 Liperi

336 Lohja

119 Loimaa

63 Loppi

99 Loviisa

6 Lumijoki

47 Luoto

11 Luumäki

61 Maalahti

190 Maarianhamina

193 Mäntsälä

50 Mänttä-Vilppula

15 Mäntyharju

9 Marttila

107 Masku

5 Miehikkälä

466 Mikkeli

30 Muhos

5 Muonio

195 Mustasaari

65 Muurame

58 Mynämäki

12 Myrskylä

158 Naantali

7 Nakkila

162 Närpiö

27 Nivala

170 Nokia

23 Nousiainen

9 Nurmes

530 Nurmijärvi

87 Orimattila

31 Oripää

34 Orivesi

18 Oulainen

1 978 Oulu

16 Outokumpu

5 Padasjoki

164 Paimio

27 Pälkäne

8 Paltamo

90 Parainen

13 Parikkala

55 Parkano

64 Pedersören kunta

9 Pelkosenniemi

26 Pello

27 Petäjävesi

200 Pieksämäki

8 Pielavesi

136 Pietarsaari

7 Pihtipudas

135 Pirkkala

304 Pori

46 Pornainen

454 Porvoo

45 Pöytyä

14 Pudasjärvi

48 Pukkila

20 Punkalaidun

8 Puolanka

11 Puumala

5 Pyhäjärvi

21 Pyhäjoki

17 Pyhäntä

16 Pyhäranta

25 Pyhtää

69 Raahe

139 Raasepori

336 Raisio

16 Rantasalmi

696 Rauma

74 Rautalampi

7 Rautjärvi

13 Reisjärvi

266 Riihimäki

276 Rovaniemi

15 Ruokolahti

11 Ruovesi

65 Rusko

26 Saarijärvi

14 Säkylä

418 Salo

80 Sastamala

26 Sauvo

8 Savitaipale

139 Savonlinna

219 Seinäjoki

25 Sievi

15 Siikajoki

14 Siikalatva

67 Siilinjärvi

7 Simo

297 Sipoo

60 Siuntio

62 Sodankylä

18 Soini

32 Somero

9 Sonkajärvi

76 Sotkamo

10 Sulkava

7 Suomussalmi

14 Suonenjoki

7 Sysmä

27 Taipalsaari

10 Taivalkoski

26 Tammela

2 049 Tampere

19 Tervola

6 Teuva

9 Tohmajärvi

287 Tornio

4 342 Turku

441 Tuusula

36 Tyrnävä

28 Ulvila

5 Urjala

10 Utajärvi

11 Utsjoki

39 Uurainen

77 Uusikaarlepyy

183 Uusikaupunki

1 304 Vaasa

134 Valkeakoski

8 071 Vantaa

36 Varkaus

13 Vehmaa

15 Vesilahti

6 Veteli

21 Vieremä

313 Vihti

16 Viitasaari

20 Vimpeli

13 Virolahti

37 Virrat

77 Vöyri

67 Ylitornio

85 Ylivieska

180 Ylöjärvi

9 Ypäjä

9 Ähtäri

98 Äänekoski

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut