Kirja-arvio: Kummallista musiikkia puolustamassa – Osmo Tapio Räihälä kirjoittaa selkeästi ja lempeästi nykymusiikista

Yksi maailman tunnetuimmista nykymusiikkiteoksista on John Cagen Organ As Slow As Possible, joka alkoi vuonna 2001 ja soi Halberstadtissa Saksassa vuoteen 2640 saakka. EPA / Jens Wolf

Jari Hoffrén

Osmo Tapio Räihälä

Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa?

Atena 2021, 250 s.

Konserttiflyygeli putoaa kahdeksan metrin korkeudesta lattialle, pirstaloituu osittain mutta pysyy murtuneilla jaloillaan. Konserttitaltioinnissa solisti soittaa videolla tuhoutunutta soitinta ja samaan aikaan konserttisalissa ehjää flyygeliä. Soittimia on siis itseasiassa kaksi, solisti tuplaa itsensä. Teos, tanskalaisen Simon Steen-Andersenin Pianokonsertto vuodelta 2014, esitettiin alkuvuodesta Helsingin Musica nova – tapahtumassa. Se edustaa aikamme taidemusiikkia, näkökulmasta riippuen, parhaimmillaan tai pahimmillaan.

Säveltäjä Osmo Tapio Räihälä kutsuu mainiossa uutuuskirjassaan kollegansa työtä esinemusiikiksi. Mutta mitä se on? Onko se lainkaan musiikkia? Miten sellaista tulisi ymmärtää? Vai tulisiko?

Kirjan kohteena on uusi, ajassamme sävelletty taidemusiikki, nykytaidemusiikki. Vastoin yleistä ja ilmeisen löysää puhetapaa Räihälä rajaa klassisen musiikin historialliseksi, renessanssin ja barokin ajoilta kypsyneeksi, jo päättyneeksi ilmiöksi. Viimeiset hengenvedot huokailtiin toisen maailmansodan melskeissä, jonka aikaansaama dramaattinen kulttuurinen katkos synnytti uudenlaisia taidemusiikin pyrkimyksiä. Klassisen ja sitä varhaisemman musiikin tonaalisuuden ja harmonian, selkeästi havaittavan muodon sekä rytmiikan keskeisyys kyseenalaistui perinpohjaisesti.

Yksi asia on selvä: nykymusiikki on lähinnä asenne ja intentio.

Nykytaidemusiikki onkin keskittynyt lukemattomin tavoin laveaan ilmiöön nimeltä ääni. Tässä on varmasti myös taidemusiikin yleisöjä selkeimmin erottava jakolinja. Jos käytännössä kaikki käy, onko nykytaidemusiikki enää mitenkään arvostettavaa tai edes tunnistettavaa, vai onko tuloksena meteliä, merkityksetön artefakti, teelmä?

Nykytaidemusiikilla tuntuu olevan erityinen kohtalo nykytaiteiden joukossa. Siinä missä kirjallisuudessa tai kuvataiteissa uutuuksien odottaminen, niistä viehtyminen ja mahdollinen debatointi koetaan normaaliksi, taidemusiikissa on toisin. Kuten Räihälä toteaa, ollaan todellakin marginaalin marginaalissa, tilanteessa jossa "länsimaiset korvamme ovat niin yksiselitteisesti tonaalisen pulssimusiikin jähmettämät, että poikkeamat siitä koetaan häiritseviksi".

Toisaalta musiikin on uudistuttava ja erottauduttava, uskollisena säveltäjän sisäisille ajureille. Epäreiluuden kokemusta lisää sekin, että kevyemmän (mikä ei tarkoita huonompaa) musiikin puolella äärimmäisyyksiin on menty vähintään samalla tavalla, "viattomasta Rock Around the Clock –rallin maailmasta örinämetalliin".

Niin tai näin, karkea traditionalismi-modernismi-jaottelu toimii suunnilleen viime vuosisadan loppuun saakka. 2000-luvun nykytaidemusiikin Räihälä jäsentää jo mainitun esinemusiikin (laajemmin esitystaidemusiikin) ja avaran äänitaiteen lisäksi akusmaattiseksi musiikiksi (elektronisen ja live-elektroniikan haarana), sointimusiikiksi (kuten uusromantiikka ja crossover-vaikutteet) ja minimalismiksi (sisältäen uususkonnolliset muunnelmat). Hälyihin keskittyvällä instrumentaalisella konkreettisella musiikilla on silläkin kannattajansa. Uusi etsii vääjäämättä itseään, mutta yksi asia on selvä: "nykymusiikki on lähinnä asenne ja intentio, sillä se ei ole musiikkityyli".

Sävelteoksesta tekee teoksen sen kuunteleminen. Räihälä arvioi, että keskeinen syy nykymusiikin vierastamiseen on muodon säännöttömyys, ei erikoinen äänimaisema sinänsä. Lisäksi musiikin ymmärtämisen vaatimus voi ahdistaa. Räihälän mukaan musiikkia ei kuulukaan ymmärtää (ymmärtämisen vaatimus edellyttää selitettävyyttä”), jolloin "ainoa merkityksellinen asia on kokemus". Vaikuttaako musiikki, innostaako se, herättääkö se kiinnostusta? Tämä on ratkaisevaa!

Osmo Tapio Räihälä kirjoittaa hankalasta aiheesta poikkeuksellisen kirkkaasti, tarvittaessa lempeästi vinoilevalla selkotyylillä. Länsimaisen taidemusiikin tiivis historiikki, lukuisat herkulliset detaljit, kiinnostavat taiteen ja säveltämisen määritelmät, kriittiset huomiot sekä jäsennellyt kuuntelusuositukset täydentävät vetävää tarkastelua oivallisesti.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut