Viitasaaren ja Pihtiputaan yläkouluissa otetaan käyttöön maskisuositus – Wiitaunionin alueella yli 25 prosenttia kuntalaisista on saanut ensimmäisen koronarokoteannoksen

Viitasaaren ja Pihtiputaan yläkouluissa otetaan käyttöön maskisuositus. Kuvituskuva. Katja Juurikko

Niklas Pelkonen

Viitasaaren ja Pihtiputaan yläkouluissa otetaan käyttöön maskisuositus Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronanyrkin suositusten mukaisesti, Viitasaaren kaupunki kertoo tiedotteessa.

Suositus koskee myös koulukuljetuksia.

Viitasaaren ja Pihtiputaan alueella koronavirustilanne on tällä hetkellä rauhallinen. Tänään kokoontunut Wiitaunionin johtoryhmä toteaa, että myös aiemmin annettu maskisuositus jatkuu. Suositus koskee kaupassa asioimisen kaltaisia tilanteita, joissa kohdataan muita ihmisiä.

Johtoryhmä muistuttaa myös käsi- ja yskimishygienian sekä turvavälien tärkeydestä. Ihmisten ylimääräistä kohtaamista tulee edelleen välttää.

Sekä Viitasaarella että Pihtiputaalla kuntalaisista yli 25 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokoteannoksen, tiedotteessa kerrotaan. Rokotusajanvaraus on käynnissä kaikille yli 70-vuotiaille, ja kaikki yli 80-vuotiaat on jo rokotettu.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut