THL: Uusia koronatapauksia raportoitiin Jyväskylässä, Jämsässä, Laukaassa ja Saarijärvellä – maakunnan ilmaantuvuusluku jatkaa selvässä laskusuunnassa

Jämsässä raportoitiin tiistaina kolme uutta koronatapausta. Anne Lius-Liimatainen
Tommi Salo

Tommi Salo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) listasi tiistaina Jyväskylään ainoastaan yhden uuden koronatartunnan.

Jyväskylää enemmän THL raportoi uusia koronatapauksia Jämsässä, kolme kappaletta, ja Laukaassa, kaksi kappaletta. Lisäksi THL:n listauksessa yksi uusi varmistettu tautitapaus merkittiin tiistaina Saarijärvelle.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on nyt tilastoitu epidemian alusta alkaen yhteensä 2 374 koronavirustartuntaa.

Koronan ilmaantuvuusluku on painunut Keski-Suomessa päivä päivältä alaspäin. THL:n listauksessa maakunnan tuorein lukema oli tiistaina 54,5.

Maanantaina luku oli 57,7 ja pääsiäisen pyhien aikana selvästi yli 60. Ilmaantuvuusluku kuvaa koronatapausten määrää kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohden.

Koko maassa THL raportoi tiistaina 331 uutta koronatartuntaa. Se on kymmenen vähemmän kuin pääsiäismaanantaina.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on THL:n rokotusrekisterin mukaan annettu ensimmäinen koronarokoteannos 41 699 henkilölle. Toisen annoksen saaneita on 3 401. Rokotekattavuus on sairaanhoitopiirin alueella ensimmäisen annoksen osalta tällä hetkellä 16,5 prosenttia.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

49 Akaa

106 Alajärvi

12 Alavieska

32 Alavus

41 Asikkala

56 Askola

57 Aura

17 Brändö

7 Eckerö

5 Enonkoski

7 769 Espoo

67 Eura

50 Eurajoki

11 Evijärvi

11 Finström

89 Forssa

6 Haapajärvi

23 Haapavesi

35 Hämeenkyrö

697 Hämeenlinna

158 Hamina

24 Hammarland

34 Hankasalmi

21 Hanko

12 Harjavalta

8 Hartola

64 Hattula

59 Hausjärvi

114 Heinola

23 828 Helsinki

18 Hirvensalmi

162 Hollola

25 Honkajoki (ennen liitosta)

42 Huittinen

531 Hyvinkää

44 Ii

54 Iisalmi

31 Iitti

27 Ikaalinen

39 Ilmajoki

32 Ilomantsi

148 Imatra

11 Inari

40 Inkoo

9 Isokyrö

9 Jämijärvi

89 Jämsä

110 Janakkala

806 Järvenpää

406 Joensuu

23 Jokioinen

41 Jomala

20 Joroinen

15 Joutsa

7 Juuka

5 Juupajoki

35 Juva

1 809 Jyväskylä

503 Kaarina

122 Kajaani

30 Kalajoki

165 Kangasala

36 Kangasniemi

30 Kankaanpää

23 Kannus

158 Karkkila

24 Kärkölä

7 Karstula

81 Karvia

5 Kaskinen

53 Kauhajoki

53 Kauhava

206 Kauniainen

27 Kaustinen

115 Kemi

22 Kemijärvi

32 Keminmaa

68 Kemiönsaari

106 Kempele

794 Kerava

14 Keuruu

530 Kirkkonummi

44 Kitee

75 Kittilä

55 Kiuruvesi

6 Kivijärvi

7 Kokemäki

113 Kokkola

80 Kolari

7 Konnevesi

37 Kontiolahti

38 Korsnäs

25 Koski Tl

412 Kotka

633 Kouvola

35 Kristiinankaupunki

47 Kruunupyy

37 Kuhmo

756 Kuopio

6 Kuortane

71 Kurikka

13 Kustavi

44 Kuusamo

10 Kyyjärvi

1 627 Lahti

38 Laihia

119 Laitila

21 Lapinjärvi

11 Lapinlahti

13 Lappajärvi

694 Lappeenranta

20 Lapua

161 Laukaa

11 Lemi

20 Lemland

181 Lempäälä

16 Leppävirta

7 Lestijärvi

57 Lieksa

211 Lieto

42 Liminka

18 Liperi

382 Lohja

124 Loimaa

64 Loppi

103 Loviisa

6 Lumijoki

47 Luoto

12 Luumäki

61 Maalahti

194 Maarianhamina

215 Mäntsälä

51 Mänttä-Vilppula

17 Mäntyharju

11 Marttila

122 Masku

5 Miehikkälä

531 Mikkeli

30 Muhos

5 Muonio

198 Mustasaari

74 Muurame

60 Mynämäki

12 Myrskylä

183 Naantali

8 Nakkila

171 Närpiö

28 Nivala

202 Nokia

24 Nousiainen

11 Nurmes

610 Nurmijärvi

98 Orimattila

32 Oripää

39 Orivesi

18 Oulainen

2 050 Oulu

16 Outokumpu

5 Padasjoki

176 Paimio

30 Pälkäne

8 Paltamo

98 Parainen

15 Parikkala

56 Parkano

64 Pedersören kunta

9 Pelkosenniemi

26 Pello

27 Petäjävesi

210 Pieksämäki

20 Pielavesi

141 Pietarsaari

9 Pihtipudas

164 Pirkkala

7 Polvijärvi

340 Pori

51 Pornainen

538 Porvoo

60 Pöytyä

18 Pudasjärvi

54 Pukkila

20 Punkalaidun

8 Puolanka

11 Puumala

6 Pyhäjärvi

24 Pyhäjoki

17 Pyhäntä

16 Pyhäranta

30 Pyhtää

75 Raahe

151 Raasepori

393 Raisio

16 Rantasalmi

722 Rauma

76 Rautalampi

7 Rautjärvi

13 Reisjärvi

283 Riihimäki

288 Rovaniemi

19 Ruokolahti

12 Ruovesi

79 Rusko

30 Saarijärvi

29 Säkylä

532 Salo

87 Sastamala

30 Sauvo

9 Savitaipale

211 Savonlinna

240 Seinäjoki

25 Sievi

16 Siikajoki

15 Siikalatva

73 Siilinjärvi

7 Simo

339 Sipoo

69 Siuntio

63 Sodankylä

18 Soini

34 Somero

9 Sonkajärvi

79 Sotkamo

10 Sulkava

7 Suomussalmi

18 Suonenjoki

7 Sysmä

34 Taipalsaari

10 Taivalkoski

40 Tammela

2 494 Tampere

19 Tervola

6 Teuva

9 Tohmajärvi

6 Toivakka

289 Tornio

5 116 Turku

564 Tuusula

36 Tyrnävä

29 Ulvila

5 Urjala

10 Utajärvi

11 Utsjoki

41 Uurainen

77 Uusikaarlepyy

206 Uusikaupunki

1 348 Vaasa

155 Valkeakoski

9 070 Vantaa

48 Varkaus

14 Vehmaa

20 Vesilahti

6 Veteli

21 Vieremä

373 Vihti

16 Viitasaari

20 Vimpeli

24 Virolahti

47 Virrat

82 Vöyri

72 Ylitornio

86 Ylivieska

232 Ylöjärvi

12 Ypäjä

9 Ähtäri

103 Äänekoski

Lähde: THL (ei alle 5 tapauksen kuntia)

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut