THL: Keski-Suomeen kymmenen uutta koronavirustartuntaa, suurin osa Jyväskylään

Jyväskylässä tartuntoja on tilastoitu nyt yhteensä 1 840. Tiina Mutila

Niklas Pelkonen, Riikka Minkkinen

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin (KSSHP) alueelle raportoitiin keskiviikkona kymmenen uutta koronavirustartuntaa. Niistä kuusi tilastoitiin Jyväskylään, kaksi Petäjävedelle, yksi Hankasalmelle ja yksi Laukaaseen.

Sairaanhoitopiirin alueelle on nyt raportoitu epidemian aikana yhteensä 2 424 koronavirustartuntaa.

Jyväskylässä tartuntoja on tilastoitu yhteensä 1 840.

KORONAVIRUKSEN ilmaantuvuusluku sairaanhoitopiirin alueella on tällä hetkellä 42,7. Luku nousi hieman eilisestä, jolloin se oli 41,1. Ilmaantuvuusluku kuvaa koronatapausten määrää kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohden.

Koko Suomeen raportoitiin keskiviikkona 400 uutta koronavirustartuntaa. Maassa on raportoitu epidemian alusta alkaen nyt 82 964 tartuntaa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ensimmäisen annoksen koronavirusrokotetta on nyt saanut 51 424 henkeä. Toisen annoksen saaneita on 3 552. Rokotuskattavuus oli sairaanhoitopiirissä keskiviikkona ensimmäisen annoksen osalta 20,3 prosenttia. Tiedot perustuvat THL:n rokotusrekisteriin.

Juttua muokattu klo 17.14: lisätty tiedot rokotuksista.

Koronatartunnat

Tapaukset kunnittain

50 Akaa

107 Alajärvi

12 Alavieska

33 Alavus

50 Asikkala

65 Askola

59 Aura

17 Brändö

7 Eckerö

5 Enonkoski

8 060 Espoo

76 Eura

53 Eurajoki

11 Evijärvi

11 Finström

93 Forssa

6 Haapajärvi

24 Haapavesi

36 Hämeenkyrö

713 Hämeenlinna

175 Hamina

26 Hammarland

35 Hankasalmi

22 Hanko

13 Harjavalta

8 Hartola

64 Hattula

59 Hausjärvi

117 Heinola

24 487 Helsinki

18 Hirvensalmi

185 Hollola

25 Honkajoki (ennen liitosta)

45 Huittinen

553 Hyvinkää

46 Ii

58 Iisalmi

31 Iitti

27 Ikaalinen

42 Ilmajoki

32 Ilomantsi

153 Imatra

12 Inari

43 Inkoo

9 Isokyrö

9 Jämijärvi

96 Jämsä

113 Janakkala

830 Järvenpää

414 Joensuu

25 Jokioinen

46 Jomala

20 Joroinen

17 Joutsa

7 Juuka

5 Juupajoki

35 Juva

1 840 Jyväskylä

515 Kaarina

135 Kajaani

30 Kalajoki

174 Kangasala

36 Kangasniemi

30 Kankaanpää

23 Kannus

164 Karkkila

24 Kärkölä

7 Karstula

81 Karvia

5 Kaskinen

53 Kauhajoki

54 Kauhava

210 Kauniainen

27 Kaustinen

116 Kemi

23 Kemijärvi

32 Keminmaa

69 Kemiönsaari

106 Kempele

864 Kerava

15 Keuruu

549 Kirkkonummi

47 Kitee

76 Kittilä

55 Kiuruvesi

6 Kivijärvi

9 Kokemäki

117 Kokkola

81 Kolari

7 Konnevesi

37 Kontiolahti

38 Korsnäs

28 Koski Tl

457 Kotka

655 Kouvola

36 Kristiinankaupunki

47 Kruunupyy

38 Kuhmo

776 Kuopio

6 Kuortane

77 Kurikka

13 Kustavi

44 Kuusamo

10 Kyyjärvi

1 751 Lahti

44 Laihia

123 Laitila

22 Lapinjärvi

11 Lapinlahti

14 Lappajärvi

736 Lappeenranta

21 Lapua

166 Laukaa

15 Lemi

20 Lemland

189 Lempäälä

16 Leppävirta

7 Lestijärvi

57 Lieksa

225 Lieto

42 Liminka

18 Liperi

388 Lohja

129 Loimaa

66 Loppi

109 Loviisa

8 Lumijoki

47 Luoto

12 Luumäki

61 Maalahti

196 Maarianhamina

224 Mäntsälä

51 Mänttä-Vilppula

17 Mäntyharju

14 Marttila

129 Masku

5 Miehikkälä

560 Mikkeli

30 Muhos

5 Muonio

199 Mustasaari

74 Muurame

64 Mynämäki

12 Myrskylä

190 Naantali

9 Nakkila

177 Närpiö

29 Nivala

215 Nokia

27 Nousiainen

11 Nurmes

634 Nurmijärvi

110 Orimattila

32 Oripää

40 Orivesi

18 Oulainen

2 070 Oulu

16 Outokumpu

6 Padasjoki

179 Paimio

31 Pälkäne

8 Paltamo

99 Parainen

15 Parikkala

56 Parkano

64 Pedersören kunta

9 Pelkosenniemi

28 Pello

33 Petäjävesi

211 Pieksämäki

22 Pielavesi

142 Pietarsaari

9 Pihtipudas

183 Pirkkala

7 Polvijärvi

348 Pori

52 Pornainen

574 Porvoo

64 Pöytyä

26 Pudasjärvi

54 Pukkila

20 Punkalaidun

8 Puolanka

11 Puumala

6 Pyhäjärvi

24 Pyhäjoki

17 Pyhäntä

16 Pyhäranta

36 Pyhtää

91 Raahe

165 Raasepori

414 Raisio

16 Rantasalmi

729 Rauma

76 Rautalampi

7 Rautjärvi

13 Reisjärvi

286 Riihimäki

292 Rovaniemi

19 Ruokolahti

12 Ruovesi

82 Rusko

30 Saarijärvi

31 Säkylä

595 Salo

88 Sastamala

32 Sauvo

10 Savitaipale

247 Savonlinna

268 Seinäjoki

25 Sievi

19 Siikajoki

21 Siikalatva

75 Siilinjärvi

8 Simo

355 Sipoo

71 Siuntio

65 Sodankylä

18 Soini

35 Somero

9 Sonkajärvi

79 Sotkamo

10 Sulkava

7 Suomussalmi

18 Suonenjoki

9 Sysmä

34 Taipalsaari

10 Taivalkoski

7 Taivassalo

40 Tammela

2 617 Tampere

19 Tervola

6 Teuva

9 Tohmajärvi

6 Toivakka

299 Tornio

5 302 Turku

629 Tuusula

36 Tyrnävä

29 Ulvila

5 Urjala

11 Utajärvi

11 Utsjoki

41 Uurainen

78 Uusikaarlepyy

210 Uusikaupunki

1 354 Vaasa

161 Valkeakoski

9 381 Vantaa

48 Varkaus

14 Vehmaa

23 Vesilahti

6 Veteli

21 Vieremä

396 Vihti

16 Viitasaari

20 Vimpeli

23 Virolahti

49 Virrat

82 Vöyri

72 Ylitornio

87 Ylivieska

241 Ylöjärvi

12 Ypäjä

07 Äänekoski

9 Ähtäri

Ei alle viiden tapauksen kuntia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut