THL: Keski-Suomeen kolme uutta koronavirustartuntaa, näin ilmaantuvuusluku muuttui tällä viikolla

Jyväskylän kaupungin koronanäytteenottopiste Killerin hevosurheilukeskuksen katsomorakennuksessa. Marko Kauko
Riikka Minkkinen

Riikka Minkkinen

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sunnuntaina.

Yhteensä tartuntoja on todettu sairaanhoitopiirissä pandemian aikana nyt 2460.

Kaikki kolme uutta tartuntaa todettiin Jyväskylässä. Jyväskylän tapausten määrä on nyt 1864.

Ilmaantuvuusluku sairaanhoitopiirin alueella oli sunnuntaina 18,2. Ilmaantuvuusluku kuvaa koronatapausten määrää kahden viikon aikana sataa tuhatta asukasta kohden. Luku oli vielä maanantaina lähes 30.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on annettu THL:n rokoterekisterin tietojen mukaan nyt 67 911 ensimmäistä koronarokoteannosta. Toisen annoksen saaneita on 5 634. Rokotekattavuus oli sunnuntaina ensimmäisen annoksen osalta sairaanhoitopiirissä 26,8 prosenttia.

Juttua muokattu klo 13.44: lisätty tiedot rokotuksista.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain (ei alle 5 tapauksen kuntia)

52 Akaa

107 Alajärvi

12 Alavieska

34 Alavus

50 Asikkala

69 Askola

64 Aura

17 Brändö

9 Eckerö

5 Enonkoski

8 349 Espoo

85 Eura

55 Eurajoki

11 Evijärvi

14 Finström

103 Forssa

5 Geta

6 Haapajärvi

25 Haapavesi

39 Hämeenkyrö

734 Hämeenlinna

185 Hamina

32 Hammarland

35 Hankasalmi

29 Hanko

13 Harjavalta

8 Hartola

71 Hattula

60 Hausjärvi

117 Heinola

24 998 Helsinki

18 Hirvensalmi

198 Hollola

25 Honkajoki (ennen liitosta)

45 Huittinen

573 Hyvinkää

47 Ii

60 Iisalmi

32 Iitti

27 Ikaalinen

42 Ilmajoki

32 Ilomantsi

159 Imatra

12 Inari

45 Inkoo

9 Isokyrö

9 Jämijärvi

104 Jämsä

118 Janakkala

851 Järvenpää

419 Joensuu

29 Jokioinen

55 Jomala

20 Joroinen

17 Joutsa

7 Juuka

6 Juupajoki

35 Juva

1 864 Jyväskylä

529 Kaarina

146 Kajaani

30 Kalajoki

204 Kangasala

36 Kangasniemi

31 Kankaanpää

23 Kannus

173 Karkkila

25 Kärkölä

7 Karstula

81 Karvia

6 Kaskinen

55 Kauhajoki

56 Kauhava

214 Kauniainen

27 Kaustinen

5 Keitele

118 Kemi

23 Kemijärvi

32 Keminmaa

69 Kemiönsaari

107 Kempele

902 Kerava

17 Keuruu

576 Kirkkonummi

48 Kitee

78 Kittilä

55 Kiuruvesi

6 Kivijärvi

18 Kokemäki

117 Kokkola

81 Kolari

7 Konnevesi

41 Kontiolahti

38 Korsnäs

29 Koski Tl

486 Kotka

669 Kouvola

36 Kristiinankaupunki

47 Kruunupyy

39 Kuhmo

784 Kuopio

6 Kuortane

80 Kurikka

13 Kustavi

44 Kuusamo

10 Kyyjärvi

1 881 Lahti

48 Laihia

136 Laitila

22 Lapinjärvi

11 Lapinlahti

14 Lappajärvi

779 Lappeenranta

23 Lapua

171 Laukaa

16 Lemi

20 Lemland

194 Lempäälä

17 Leppävirta

7 Lestijärvi

60 Lieksa

236 Lieto

47 Liminka

18 Liperi

401 Lohja

132 Loimaa

66 Loppi

109 Loviisa

10 Lumijoki

48 Luoto

12 Luumäki

61 Maalahti

209 Maarianhamina

228 Mäntsälä

51 Mänttä-Vilppula

18 Mäntyharju

16 Marttila

129 Masku

5 Miehikkälä

567 Mikkeli

31 Muhos

5 Muonio

205 Mustasaari

76 Muurame

67 Mynämäki

12 Myrskylä

211 Naantali

9 Nakkila

183 Närpiö

29 Nivala

228 Nokia

29 Nousiainen

13 Nurmes

657 Nurmijärvi

122 Orimattila

32 Oripää

44 Orivesi

19 Oulainen

2 146 Oulu

15 Outokumpu

9 Padasjoki

204 Paimio

31 Pälkäne

8 Paltamo

100 Parainen

15 Parikkala

57 Parkano

64 Pedersören kunta

9 Pelkosenniemi

28 Pello

33 Petäjävesi

211 Pieksämäki

22 Pielavesi

155 Pietarsaari

9 Pihtipudas

187 Pirkkala

7 Polvijärvi

359 Pori

67 Pornainen

598 Porvoo

66 Pöytyä

26 Pudasjärvi

54 Pukkila

20 Punkalaidun

8 Puolanka

11 Puumala

6 Pyhäjärvi

26 Pyhäjoki

17 Pyhäntä

16 Pyhäranta

45 Pyhtää

101 Raahe

168 Raasepori

430 Raisio

17 Rantasalmi

737 Rauma

76 Rautalampi

7 Rautjärvi

13 Reisjärvi

295 Riihimäki

294 Rovaniemi

19 Ruokolahti

12 Ruovesi

83 Rusko

30 Saarijärvi

34 Säkylä

665 Salo

91 Sastamala

34 Sauvo

11 Savitaipale

265 Savonlinna

284 Seinäjoki

25 Sievi

19 Siikajoki

23 Siikalatva

87 Siilinjärvi

8 Simo

365 Sipoo

72 Siuntio

64 Sodankylä

18 Soini

36 Somero

9 Sonkajärvi

82 Sotkamo

11 Sulkava

7 Suomussalmi

19 Suonenjoki

9 Sysmä

35 Taipalsaari

10 Taivalkoski

8 Taivassalo

40 Tammela

2 828 Tampere

19 Tervola

6 Teuva

9 Tohmajärvi

6 Toivakka

327 Tornio

5 519 Turku

649 Tuusula

36 Tyrnävä

29 Ulvila

7 Urjala

12 Utajärvi

11 Utsjoki

41 Uurainen

78 Uusikaarlepyy

212 Uusikaupunki

1 361 Vaasa

165 Valkeakoski

9 711 Vantaa

51 Varkaus

14 Vehmaa

24 Vesilahti

6 Veteli

21 Vieremä

405 Vihti

16 Viitasaari

20 Vimpeli

23 Virolahti

49 Virrat

83 Vöyri

73 Ylitornio

93 Ylivieska

248 Ylöjärvi

12 Ypäjä

110 Äänekoski

9 Ähtäri

Lähde: THL

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut