Omakotitalon autotallissa syttyi Jyväskylässä Nenäinniemessä Hauhontiellä maanantaiaamuna tulipalo. Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta hieman ennen kello yhdeksää.
Puoli tuntia myöhemmin tuli oli jo saatu hallintaan ja sammutettua.
Autotalli on osa omakotitaloa. Päivystävä palomestari Anssi Partanen kertoo, että asuinrakennukseen pääsi jonkin verran savua sisälle. Muuten vahingot rajautuivat autotalliin.
Partasen mukaan syyksi epäillään öljytäytteistä sähkölämmitintä.
– Se on ollut omistajan mukaan päällä ja sillä on yritetty pitää tilassa lämpöä yllä. Tallissa on varastoitu tavaraa, jotka ovat nyt hiiltyneet pinnoiltaan, Partanen kertoo.
Autotallin osastointi toimi Partasen mukaan hyvin, eli tuli ei päässyt leviämään rakenteisiin, yläpohjaan tai omakotitalon puolelle.
Autoa tallissa ei ollut.