Kirja-arvio: Arhinmäeltä tarkkasilmäinen dokumentti stadioneilta

Jarkko Tirronen

Paavo Arhinmäki

Kaiken se kestää. Maajoukkuekannattajan tunnustukset

WSOY 2021, 288 s.

Paavo Arhinmäki on elänyt jalkapallosta ja tukenut sydämestään Suomen maajoukkuetta yli kolme vuosikymmentä. Tästä pitkästä, mielenkiintoisesta ja elämäntuntuisesta matkasta Arhinmäki kirjoittaa kiehtovasti kirjassaan Kaiken se kestää. Maajoukkuekannattajan tunnustukset.

Suomen maajoukkueen kivinen matka on reunustettu jopa tragikoomisin tapahtumin – monet ottelut ovat lipuneet epäonnisesti tappioon, pahimmillaan omista jaloista. Kun vuonna 2019 yli kolmenkymmenen vuoden suossa tarpominen päättyi täyttymykseen, EM-kisapaikkaan, koronapandemia alkoi sulkea maailmaa.

Jalkapallo on enemmän kuin ottelut, sarjat tai kilpailut. Se on tunnetta, joka tiivistyy kannattamisesta ja rakkaudesta lajiin. Jalkapallo on vuorovaikutusta, sitä eletään yhdessä ja se luo yhteenkuuluvuutta. Siitä syntyy ystävyyttä, parisuhteita ja yhteisöjä. Jalkapallossa ei myöskään jaotella ihmisiä, ja eri taustoista tulevat ovat samanarvoisia kentällä ja katsomossa. Kansanedustajana ja ministerinä Arhinmäki seurasi Suomen pelejä kuten ennen, muina miehinä kannattajakatsomossa.

Monet ottelut ovat lipuneet epäonnisesti tappioon, pahimmillaan omista jaloista.

Arhinmäki rytmittää jalkapallotunnustuksia analyyseillä yhteiskunnasta, politiikasta, taloudesta ja ihmisoikeuksista. Ne tuovat kirjaan kerroksellisuutta ja syvyyttä. Kirjassa riittää myös kevyemmällä tavalla mielenkiintoa, kun Arhinmäki kuvaa tarinoitaan yli 500 ulkomaiselta stadionilta. Milloin ollaan Englannissa, Venäjällä, Italiassa, Serbiassa tai Transnistriassa.

Kirja on tarkkasilmäinen ja elämää pursuileva dokumentti jalkapallosta ja Suomen maajoukkueen kannattamisesta 1980-luvulta nykypäivään. Arhinmäki kuvaa hienosti sitä mikä on futiksessa tärkeintä: yhteisöllisyyttä, keskinäistä kunnioitusta ja rakkautta lajiin. Kaiken se kestää.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut