Tomi Hiltusen, 46, oudot oireet alkoivat keväällä 2017. Haminassa tuolloin asuneen miehen suolisto alkoi temppuilla, ja pian selkään ilmaantui selviä kipupisteitä.
– Siinä sitten ihmeteltiin, että mikähän tämä nyt mahtaa olla, kun pakki on sekaisin ja selkä jumissa.
Oireet eivät hoidoista huolimatta helpottaneet, vaan muuttuivat yhä pahemmiksi. Loppukevät ja varsinkin seuraava kesä olivat yhtä sumuista kaaosta.
– Lihaksisto ei enää toiminut niin kuin piti, ja selkä oli ihan tukossa. Kesällä oli jo niveltulehduksia: nilkat, polvet, lonkat, olkapäät, kaikki isot nivelet olivat tulehtuneet. Sitten alkoi tulla hermostohäiriöitä: kaksoiskuvia ja muita näköhäiriöitä, tasapaino-ongelmia, pyörryttämistä ja sun muuta, Hiltunen kertaa.
– Sen jälkeen alkoivat sydämen oireet, rytmihäiriöt.
Hiltunen oli ammatiltaan sotilas, opistoupseerin virassa Reserviupseerikoulussa: kouluttajan ja vääpelin hommia kasarmilla ja maastossa.
Kun ihminen on laitettu ihan palasiksi, niin oppii arvostamaan kaikkea sellaista, mitä pidetään jokapäiväisenä.
– Ihan mukavaa puuhaa. Sitä tuli tehtyä 20 vuotta.
Hyvään fyysiseen kuntoon tottunut mies oli kuitenkin pian työkyvytön.
– Töissä piti roikkua rakennuksen päädyssä paloportaissa, muuten ei oikein pystynyt olemaan, kipupiikeillä mentiin. Semmoisella upseerilla ei ole kovin paljon käyttöarvoa.
Lukuisista testeistä huolimatta mitään järkevää syytä oireille ei löytynyt.
– Olin kaksi viikkoa sairaalassa osastolla, ja siellä pengottiin kaikki: otettiin magneettikuvat, selkäydinnäytteet, kaikki maailman laboratorionäytteet, tietokonekuvat ja etsittiin syövät, mutta mitään ei löytynyt.
– Siinä vaiheessa olin jo lähes toimintakyvytön. Jos sairaalassa meni kerroksesta toiseen, niin portaiden välitasanteella piti huilata. Yhdellä suorituksella meni noin viisitoista askelmaa. Se kertoo aika hyvin siitä, missä jamassa olin.
Lopulta Hiltusen diagnoosiksi merkittiin selkärankareuma, ja tautia ryhdyttiin lääkitsemään sen mukaan.
– Itsestä tuntui, että ei se sitä ole, vaan jotain muuta.
Vasta tammikuussa 2019 Hiltusen oireiden oikea syy selvisi: punkin puremasta aiheutunut borrelioosi, joka oli jyllännyt miehen elimistössä kauan.
– Kävin reumalääkkeiden kontrollilabrassa, ja pyysin vielä kerran borrelioositestiä. Hoitaja sanoi, että kyllä hän voi sen siihen lisätä, ja hyvä että lisäsi, sillä sieltä se sitten löytyi.
Outoa Hiltusen tapauksessa on se, että hänelle oli tehty aikaisemmin jo neljä borrelioositestiä.
– Se oli ollut vain piilossa. Lääkäri sanoi, että bakteeri pystyy väistämään testejä.
– Vuosina 2016–2017 napsin itsestäni pois useampia punkkeja, ja joku niistä on ollut se onnellinen borreliabakteerin kantaja. Se on voinut tulla ihan missä vain, kotipihalla tai maastoharjoituksessa. Mitään iho-oireita puremista ei kuitenkaan ole koskaan tullut, Hiltunen kertoo.
Lääkäri määräsi Hiltuselle viiden viikon norsukuurin antibiootteja. Ne pysäyttivät taudin etenemisen.
– Siinä vaiheessa oli helpotus, kun tiesi mistä on kysymys. Oireet eivät enää pahentuneet. Jos minulla olisi ollut huonompi fyysinen kunto, tauti olisi voinut heittää pyörätuolikuntoon, Hiltunen uskoo.
Henkisesti sairastuminen oli vähintään yhtä kova isku. Opistoupseeri oli tottunut selviämään ja tekemään kaiken itse, mutta tarvitsi nyt apua arjen pienissäkin asioissa.
– Se oli oikea luhistuksen paikka. Otti koville, että ei minusta ole mihinkään. Piti nöyrtyä ottamaan apua vastaan, ja ainakin minulle itselleni se oli silloin kova pala.
Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Hiltuselle sairastuminen oli lopulta uuden elämän alku. Ruokavaliotaan hän oli ryhtynyt laittamaan kuntoon jo sairauden pahimman vaiheen aikana. Vehnä, sokeri ja einekset saivat lähteä. Hiltunen alkoi tutustua ihmiskehon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ja lautaselle päätyi ruokaa, joka pitää elimistön ja suoliston bakteerit tasapainossa. Olo alkoi hiljalleen parantua, ja mieli virkistyi.
– Kun ihminen on laitettu ihan palasiksi, niin oppii arvostamaan kaikkea sellaista, mitä pidetään jokapäiväisenä. Jälkikäteen ajateltuna koko tämä prosessi on ollut kasvattava kokemus, ja muutos kohti parempaa, Hiltunen näkee.
Taudin oireet ovat yhä läsnä Hiltusen elämässä, mutta ne pysyvät kurissa. Vaikka opistoupseerin ura vaihtui työkyvyttömyyseläkkeeseen, takaisin kotipaikkakunnalleen Lieksaan muuttanut Hiltunen tekee lyhyttä työpäivää oman hyvinvointipalveluihin keskittyvän yrityksensä parissa.
– Neljä tuntia päivässä. Sen pidempää en pysty tekemään. Staattiset asennot alkavat tuntua lihaksistossa. Pidemmät automatkat on mentävä pätkissä, mutta se on minulle nyt uutta normaalia.
Sitkeistä jälkioireista huolimatta Hiltunen mieltää olevansa nyt terve.
– Jos viime vuonna pystyin hiihtämään viisi kilometriä, niin nyt menee kolmekymmentä ihan hyvin. Yrittäjänä ohjaan ja kannustan ihmisiä parempaan elämäntapaan, ja käytän siinä paljolti samoja kikkoja ja tuotteita, mitä itsekin olen käyttänyt, ja millä itse olen päässyt eteenpäin.
– Tällä hetkellä en voisi olla tyytyväisempi elämääni. Toimintakyky on hyvä, nautin siitä mitä teen, ja pystyn asumaan siellä missä haluan. Ympärilleni on tullut positiivisia ihmisiä, mikä on iso pointti. Elämä ei ole enää suorittamista, vaan tästä voi nauttiakin. Olen oppinut löytämään jokaisesta päivästä positiivisia asioita. Jos joku asia on negatiivinen, niin ohitan sen.