Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Autoliike Bayerncar saapuu Jyväskylään – valikoimissa on menopelejä kymppitonnin perheautoista 300 000 euron Ferrariin

Jyväs-Marinen laajennusprojektia vetävä Tomi Autere (vas.), Bayerncarin toimitusjohtaja Joni Nelimarkka ja myyntipäällikkö Tuomas Nukala sekä Keljon Konehuollon yrittäjä Antti Kylmälahti esittelivät rakennustyömaata. Hanna Marjanen
Jorma Rahkonen

Jorma Rahkonen

Seinäjokelainen premium-autoihin keskittyvä Bayerncar Oy laajentaa toimintaansa Jyväskylään. Se avaa loppuvuodesta autoliikkeen Vaajakoskelle, jossa Jyväs-Marinen tontille parhaillaan tehdään isoa laajennusta. Laajennusosaan sijoittuu myös jyväskyläläisen koneliikkeen Keljon Konehuollon myymälä ja huolto.

Sekä Bayerncarille että Keljon Konehuollolle tulee uudisrakennukseen noin 2 000 neliön tilat.

Joni Nelimarkka perusti Bayerncarin vuonna 2003. Hän on edelleen yhtiön toimitusjohtaja ja pääomistaja.

Seinäjoella yhtiö myy vuosittain noin tuhat autoa. Viime vuonna yhtiön liikevaihto oli 21 miljoonaa euroa.

– Kotimaan markkinoiden lisäksi hankimme ajoneuvot pääosin Etelä-Saksasta Münchenin seudulta, jossa meillä on laaja, parinkymmenen vuoden aikana hankittu yhteistyöverkosto merkkiliikkeiden kanssa, Nelimarkka kertoo.

Pääosa tuotavista autoista on pari, kolme vuotta vanhoja Mercedes Benz -, BMW-, Audi- ja Volvo-henkilöautoja. Lisäksi yritys tuo Mersun Sprinter-pakettiautoja, joista se rakentaa retkeilyautoja ja jatko-ohjaamollisia hyötyajoneuvoja.

Tavoittelemme Jyväskylässä 10–15 miljoonan euron liikevaihtoa.

Joni Nelimarkka

Liikkeen myymien autojen keskihinta on 30 000–40 000 euroa. Valikoimista löytyy autoja kymppitonnin perheautosta 300 000 euron urheiluautoon saakka. Keski-Suomeen myytiin äskettäin lähes 300 000 euron Ferrari.

Nelimarkka luonnehtii Jyväskylään laajentumista yritykselle historialliseksi.

– Laajentuminen on ollut mietinnässä useamman vuoden. Jyväskylässä palvelemme Keski-Suomen ja Itä-Suomen asiakkaita, hän sanoo.

– Tavoittelemme Jyväskylässä 10–15 miljoonan euron liikevaihtoa. Panostamme kunnolla, sillä alueella on potentiaalia. Tämä on suuri talousalue.

Nelimarkan mukaan Bayerncarin markkina-alue on kuitenkin koko Suomi. Yhtiöllä on Facebookissa peräti 225 000 seuraajaa, mikä on Nelimarkan tietojen mukaan suurin seuraajamäärä koko Suomen autoalalla.

Bayerncarilla on Seinäjoella myös huolto, mutta Jyväskylään tulee vain automyynti.

Havainnekuva liikerakennuksen laajennuksesta. Arkkitehti Vilho Lehtoaho

Keljon Konehuolto muuttaa Vaajakoskelle Karjaportin entisen teurastamon tiloista, joissa yritys on toiminut vuodesta 2006. Yritys toimi aluksi pelkkänä huoltoliikkeenä, mutta laajensi myöhemmin toimintansa mönkijöiden, moottorikelkkojen ja moottoripyörien sekä niiden varusteiden ja tarvikkeiden myyntiin.

Keljon Konehuolto on Pohjoismaiden suurin Polaris-myyjä. Sen liikevaihto oli viime vuonna kuusi miljoonaa euroa.

– Meillä tuli ajatus päästä nykyaikaisiin tiloihin. Vaajakoskella palasivat loksahtivat paikoilleen. Uusien tilojen sijainti on paras mahdollinen Ysitien ja Nelostien vieressä. Nykyiseen paikkaamme Keljossa ei kukaan tule vahingossa, toimitusjohtaja Antti Kylmälahti sanoo.

Jyväs-Marine on vene- ja koneliike, jolla on myynnissä osittain samoja tuoteryhmiä kuin Keljon Konehuollolla on.

Tulo kilpailijan vuokralaiseksi ei Kylmälahtea pelota. Hän arvioi, että saman alan toimijoiden sijoittumisesta vierekkäin on molemmille hyötyä.

Tomi Autere (vas.), Antti Kylmälahti, Joni Nelimarkka ja Tuomas Nukala pitävät uuden moottoriliikkeiden keskittymän sijaintia erinomaisena. Hanna Marjanen

Jyväs-Marine, kauppanimeltään Marine, muutti uusiin tiloihin koronakeväänä 2020, joten kiinteistön laajennus tulee nopeasti. Rakennuksessa toimii myös TJ-Katsastus.

Laajennusosa on suurempi kuin alkuvuodesta 2020 valmistunut ensimmäinen vaihe. Nykyisen rakennuksen koko 3 300 ja laajennusosa 4 050 neliötä.

– Ajatuksemme on ollut keskittää moottoriajoneuvojen kauppaa yhteen paikkaan, rakennusprojektia vetävä Tomi Autere sanoo.

– Mietimme jo aluksi, että olisi hyvä saada paikallisesti erilainen autoliike.

Kaupan keskittymä

Tavoitteena yhteinen brändi

Haapaniementien varressa sijaitsevalle liikepaikalle haetaan yhteistä brändiä, jolla Nelos- ja Ysitien vieressä sijaitseva kone- ja ajoneuvokaupan keskittymä voisi erottua muutenkin siellä toimivien liikkeiden kautta.

Rakentamisprojektista vastaavan Tomi Autereen mukaan tontilla toimiville liikkeille haetaan yhteistä brändiä nimikilpailulla.

Autere on mukana useissa yritys- ja kiinteistöhankkeissa Jyväskylässä.

Myös Vaajakosken hankkeessa hänellä on keskeinen rooli. Hän on yksi Jyväs-Marinen omistajista, ja on ollut viime syksystä lähtien Bayerncarin osakkaana. Lisäksi hän toimii Keljon Konehuollon hallituksessa, mutta ei kuulu yrityksen omistajiin.

Uudessa rakennushankkeessa Jyväs-Marinella ei ole kyse vain kiinteistöbisneksestä.

–  Haemme tietysti kasvua myös Jyväs-Marinen omaan, 11 miljoonan euron liikevaihtoon, Autere sanoo.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut