Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Podcast: Jyväskylän kasvatti Olavi Louhivuori palkittiin Vuoden jazz-albumista Emma-gaalassa – Sunrise Avenuesta musiikin laitoksen professoriin ulottuva suku on puskenut aina toisiaan eteenpäin

Olavi Louhivuori arkistokuvassa. Risto Aalto

Keskisuomalainen

Radio Keskisuomalaisen aamukahveilla vieraili Superposition –yhtyeen perustaja Olavi Louhivuori. Yhtye nappasi parin viikon takaisesta Emma-gaalasta Vuoden jazz-albumi-Emman. Louhivuoren musikaalinen suku on niittänyt ennenkin menestystä, niin maailmalla kuin kotosuomessakin. Olavin serkku Osmo Ikonen on soittanut Sunrise Avenuessa jo vuodesta 2009, Sariolan musiikkiperhe on Olavin pikkuserkkuja, isä Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksen professori ja äiti viulisti ja musiikkipedagogi. Lapsena sukukokouksissa oli aina yksi yhdistävä tekijä: musiikki. Toisia vastaan kilpailu ei ole ollut tarpeellista, mutta toisten menestyksestä on saanut vauhtia omaan tekemiseen.

– Ollaan puskettu toisiamme eteenpäin. Muiden tekemisestä on saanut paljon potkua, Louhivuori kertoo.

Kommentoi

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut