Nelostien muutossuunnitelmat ovat jälleen kritiikin kohteena. Massiivinen tieuudistus poiki toistakymmentä muistutusta alueen yrityksiltä ja asukkailta. Erityisesti Tourulan eritasoliittymien purkaminen aiheuttaisi merkittäviä haittoja elinkeinoalueen yrityksille. Jyväskylän kaupunkisuunnittelu- ja maankäyttöjohtaja Leena Rossin mukaan Starkin rautakaupan kohdalla oleva ramppi kuuluisi oikaista nykystandardien mukaiseksi, mikä aiheuttaa ketjureaktion; useita ramppeja täytyy siirtää pohjoisemmaksi, joka aiheuttaisi sen, että Tourulan ramppi ei toimisi enää sellaisenaan. Kaupungin näkemyksen mukaan ilman Tourulan ramppien poistamista ongelmaa ei voida ratkaista. Minimani on jopa väläytellyt liiketoimintansa lopettamista Jyväskylässä kokonaan, mikäli sopuun ei päästä.
– Kaupungin suunnitelman mukaan Minimanille ei kyetä tekemään kunnollisia liittymiä, joka tarkoittaa että asiakasvirrat loppuvat automaattisesti, Minimanin toimitusjohtaja Jussi Nummelin sanoo Radio Keskisuomalaiselle.