Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

THL: Keski-Suomen koronatartunnoissa nollapäivä

Keskiviikon koronaluvut näyttivät Keski-Suomessa nollaa. Timo Mustalampi

STT , Henri Kaukonen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastot kertoivat, ettei keskiviikkona raportoitu Keski-Suomesta yhtään uutta koronavirustartuntaa. Näin ollen maakunnassa on todettu pandemian alusta alkaen kaikkiaan 2 519 varmistettua koronatapausta.

Myös Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluva Jämsä jatkoi nollalinjalla.

Keskiviikon ilmaantuvuusluku oli 10,7, kun se oli viikon alussa maanantaina oli 9,9. Ilmaantuvuusluku kuvaa tapausten määrää kahdessa viikossa sataatuhatta asukasta kohden.

Koko maassa THL raportoi keskiviikkona 128 uutta koronatapausta.

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 2 189 tartuntaa, mikä on 727 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Silloin raportoitiin 2 916 tartuntaa.

Yhteensä Suomessa on pandemian alusta lähtien raportoitu nyt lähes 92 800 koronatartuntaa.

THL:n rokotusrekisterin mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on annettu ensimmäinen koronarokoteannos 106 990 henkilölle. Kun mukaan lasketaan toinenkin rokoteannos, koronarokotteita on annettu sairaanhoitopiirissä kaikkiaan 131 793 kappaletta. Ensimmäisen annoksen rokotekattavuus on tällä hetkellä 42,2 prosenttia ja toisen annoksen kattavuus 9,8 prosenttia.

Juttua muokattu klo 13.30: Lisätty rokotetiedot.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

62 Akaa

107 Alajärvi

12 Alavieska

39 Alavus

50 Asikkala

70 Askola

66 Aura

17 Brändö

9 Eckerö

7 Enonkoski

8 995 Espoo

127 Eura

69 Eurajoki

11 Evijärvi

15 Finström

128 Forssa

6 Geta

12 Haapajärvi

24 Haapavesi

42 Hämeenkyrö

884 Hämeenlinna

190 Hamina

32 Hammarland

35 Hankasalmi

30 Hanko

15 Harjavalta

8 Hartola

93 Hattula

71 Hausjärvi

6 Heinävesi

124 Heinola

26 559 Helsinki

18 Hirvensalmi

236 Hollola

25 Honkajoki (ennen liitosta)

48 Huittinen

9 Humppila

15 Hyrynsalmi

625 Hyvinkää

52 Ii

64 Iisalmi

33 Iitti

28 Ikaalinen

44 Ilmajoki

32 Ilomantsi

206 Imatra

13 Inari

56 Inkoo

10 Isokyrö

9 Jämijärvi

118 Jämsä

204 Janakkala

941 Järvenpää

435 Joensuu

29 Jokioinen

55 Jomala

21 Joroinen

17 Joutsa

7 Juuka

6 Juupajoki

36 Juva

1 912 Jyväskylä

557 Kaarina

5 Kaavi

149 Kajaani

44 Kalajoki

226 Kangasala

36 Kangasniemi

31 Kankaanpää

78 Kannus

183 Karkkila

28 Kärkölä

8 Karstula

83 Karvia

7 Kaskinen

64 Kauhajoki

56 Kauhava

237 Kauniainen

29 Kaustinen

5 Keitele

128 Kemi

23 Kemijärvi

35 Keminmaa

72 Kemiönsaari

110 Kempele

969 Kerava

17 Keuruu

627 Kirkkonummi

67 Kitee

78 Kittilä

55 Kiuruvesi

7 Kivijärvi

27 Kokemäki

257 Kokkola

81 Kolari

7 Konnevesi

41 Kontiolahti

38 Korsnäs

30 Koski Tl

563 Kotka

726 Kouvola

37 Kristiinankaupunki

48 Kruunupyy

40 Kuhmo

807 Kuopio

6 Kuortane

84 Kurikka

13 Kustavi

53 Kuusamo

10 Kyyjärvi

2 288 Lahti

50 Laihia

156 Laitila

31 Lapinjärvi

11 Lapinlahti

14 Lappajärvi

807 Lappeenranta

25 Lapua

173 Laukaa

16 Lemi

21 Lemland

224 Lempäälä

17 Leppävirta

8 Lestijärvi

65 Lieksa

251 Lieto

55 Liminka

18 Liperi

422 Lohja

140 Loimaa

79 Loppi

116 Loviisa

11 Lumijoki

48 Luoto

13 Luumäki

61 Maalahti

217 Maarianhamina

261 Mäntsälä

51 Mänttä-Vilppula

19 Mäntyharju

21 Marttila

140 Masku

5 Miehikkälä

609 Mikkeli

32 Muhos

5 Muonio

211 Mustasaari

76 Muurame

73 Mynämäki

15 Myrskylä

220 Naantali

19 Nakkila

185 Närpiö

45 Nivala

246 Nokia

33 Nousiainen

16 Nurmes

739 Nurmijärvi

181 Orimattila

33 Oripää

49 Orivesi

19 Oulainen

2 287 Oulu

15 Outokumpu

10 Padasjoki

222 Paimio

35 Pälkäne

8 Paltamo

108 Parainen

15 Parikkala

62 Parkano

65 Pedersören kunta

9 Pelkosenniemi

30 Pello

33 Petäjävesi

214 Pieksämäki

22 Pielavesi

174 Pietarsaari

10 Pihtipudas

198 Pirkkala

7 Polvijärvi

381 Pori

94 Pornainen

660 Porvoo

75 Pöytyä

26 Pudasjärvi

54 Pukkila

20 Punkalaidun

8 Puolanka

12 Puumala

8 Pyhäjärvi

29 Pyhäjoki

17 Pyhäntä

17 Pyhäranta

48 Pyhtää

115 Raahe

170 Raasepori

515 Raisio

19 Rantasalmi

768 Rauma

76 Rautalampi

7 Rautjärvi

15 Reisjärvi

356 Riihimäki

299 Rovaniemi

19 Ruokolahti

13 Ruovesi

88 Rusko

33 Saarijärvi

34 Säkylä

869 Salo

92 Sastamala

36 Sauvo

11 Savitaipale

275 Savonlinna

310 Seinäjoki

27 Sievi

20 Siikajoki

24 Siikalatva

93 Siilinjärvi

9 Simo

386 Sipoo

85 Siuntio

68 Sodankylä

18 Soini

37 Somero

9 Sonkajärvi

85 Sotkamo

11 Sulkava

12 Suomussalmi

19 Suonenjoki

10 Sysmä

35 Taipalsaari

16 Taivalkoski

14 Taivassalo

45 Tammela

3 161 Tampere

23 Tervola

6 Teuva

9 Tohmajärvi

6 Toivakka

353 Tornio

5 877 Turku

703 Tuusula

37 Tyrnävä

30 Ulvila

8 Urjala

12 Utajärvi

11 Utsjoki

41 Uurainen

78 Uusikaarlepyy

231 Uusikaupunki

1 389 Vaasa

171 Valkeakoski

10 328 Vantaa

59 Varkaus

16 Vehmaa

24 Vesilahti

18 Veteli

21 Vieremä

456 Vihti

16 Viitasaari

20 Vimpeli

26 Virolahti

50 Virrat

88 Vöyri

75 Ylitornio

94 Ylivieska

271 Ylöjärvi

14 Ypäjä

9 Ähtäri

113 Äänekoski

Lähde: THL (ei alle 5 tapauksen kuntia)

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut