Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Piritta Kohvakan pihalla rajana on vain mielikuvitus – Ville Haapasalokin on testannut Ford Taunuksesta tehtyä saunaa

Korpilahtelaisen Suojalan tilalla näkee, mihin kaikkeen kierrätysmateriaalit taipuvat, kun kekseliäisyyttä riittää. Piritta Kohvakan ja Tapio Valtosen kotipihalle ei osteta uutta kuin silloin, kun vanhaa vastaavaa ei löydy kohtuudella.

Pihan paraatipaikalla on patio, jossa kaupasta on vain pöytäkalusto. Pation lattia on tehty purkulaudoista. Vanha joustinpatjan kehikko ja jouset toimittavat kaiteen virkaa.

Käytetyt räsymatot toimivat hyvin kulkureittinä patiolle.

Hyvä esimerkki uusiokäytöstä löytyy myös kasvihuoneesta. Suurista trampoliinin kehikoista on syntynyt kestävät kaaret muovikatteelle. Kasvihuoneen sisällä käytöstä pois jääneet hetekat ovat kasvipöytinä ja saattaapa niillä myös köllötellä töiden lomassa.

Kierrätysmateriaalien ja vanhojen esineiden hyödyntäminen tekee pihasta omaperäisen ja luonnonläheisen. Kohvakan mukaan pihaa ei ole koskaan rakennettu niin, että kaikki olisi viimeisen päälle suorassa.

– Mieluummin vähän vinksin vonksin ja mukavasti heikun keikun, hän mainitsee.

Korpiahon kylässä sijaitsevan Suojalan tilalla on pitkät perinteet. Piritta Kohvakka on kuullut kyläläisiltä, että sota-aikana tila toimi turvapaikkana ihmisille, jotka olivat menettäneet kotinsa. Suojala-nimi on voinut viitata myös suurten kuusten ja lehtipuiden syleilyssä olevaan suojaisaan tonttiin.

Tapio Valtonen osti tilan noin 15 vuotta sitten. Hän muokkasi pihaa tehden sinne eri tasossa olevia alueita.

Piritta Kohvakka muutti tilalle kymmenisen vuotta sitten ja toi mukanaan toiset tekevät kädet. Maalaistalon tyttönä ja puutarhurin opintojen myötä Kohvakka on suuntautunut viherrakentamiseen. Pihassa on silti jätetty tilaa myös luonnon omalle kädenjäljelle.

– Yläpihan nurmikko on yleensä leikattu, mutta viime keväänä päätin, että ajetaan vain polut. On hienoa seurata, miten niittykukat kukkivat sulassa sovussa ja perhosia riittää.

Kukat ja villiyrtit eivät ole vain silmänruokaa, vaan Kohvakka hyödyntää pihan antimia monella tavalla.

– Voikukan nupuista teen etikkasäilykettä, joka on kotimainen kapristen korvike. Siankärsämöstä ja poimulehdestä tulee hyvä jalkakylpy. Poimulehti on myös hyvä erilaisiin naistenvaivoihin joko teenä tai sellaisenaan. Uutan lehtiä myös alkoholissa.

Pihan kruunu on noin 13-metrinen lehmus. Sen lehvästön alla on mukava istuskella ja ajatella sinisiä ajatuksia, kun töiltä ehtii.

Lehmuksen alta polku vie metsän halki Lepolaan, joka toimii perheen lomapaikkana. Lepolastakin löytyy monta kierrätysideaa. Sitruunankeltainen Saunus on Ford Taunukseen tehty sauna, jossa on saunottu koko kansan nähden.

– Olimme mukana Haapasalon Suomi -ohjelmassa, ja saunoimme yhdessä näyttelijä Ville Haapasalon kanssa, Piritta Kohvakka kertoo.

Totuuden nimissä täytyy kertoa, ettei Saunus ole itse tehty, mutta kierrätystä parhaimmillaan. Pakettiautosta tuunattu kesämakkari on sen sijaan itse tehty.

Lepolan laavu tehtiin oman metsän puista ja grillipaikka vanhasta painesäiliöstä. Kahisevaa tarvittiin vain moottorisahan bensaan.

Kohvakan mukaan osa ideoista lähtee toteutumaan ex tempore, osa vaatii pitkänkin kypsyttelyn. Sitten on niitä asioita, joihin ihminen ei pysty kovin paljon vaikuttamaan.

– Kasvien kanssa touhuaminen on opettanut sen, ettei luonnon kanssa pitäisi kauheasti hätiköidä vaan antaa sille aikaa. Nykyajan ihmisillä on usein kauhea kiire. Seuraan paljon omavaraistaloussivustoja. Siellä huomaa, miten ihmiset kiirehtivät, että miksei se tomaatti jo kasva.

Kohvakka haluaa jatkossa tarjota ihmisille mahdollisuuden pysähtyä luonnon äärelle aistimaan ja nauttimaan.

– Olen kouluttautunut terveysmetsäoppaaksi. Tarkoitus olisi oman yrityksen kautta tarjota ryhmille mahdollisuus lähteä luontoon irtaantumaan arjesta.