Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

6 200 kilometriä, kahdeksanhenkinen yhtye ja maailmanlaajuinen pandemia – Helsinki-Cotonou Ensemblen viidennen studiolevyn synty vaati kitaristi Janne Haloselta IT-tukihenkilöksi ryhtymistä

Kahdeksanhenkisen yhtyeen nokkamiehet ovat Janne Halonen ja Noël Saïzonou. Eetu Linnankivi

Ville Waali

Reilun vuoden verran etätöitä on pakerrettu ympäri maailman ennätyksellisesti. Toisille se sopii paremmin, toisille huonommin. Helsinki-Cotonou Ensemble -yhtyeelle maailmanlaajuiset rajoitukset olivat ja ovat edelleen massiviinen este, mutta samalla mahdollisuus tehdä jotain ihan muuta.

– Viime vuoden kevät seurasi aika tuttua kaavaa. Keikat peruttiin ja iski lamaannus, vision katoaminen ja sovittujen studiosessioiden siirtäminen, yhtyeen perustajajäseniin kuuluva, jyväskyläläislähtöinen Janne Halonen kertoo.

Oli aika keksiä jotain uutta. Hän otti käsiinsä A4-paperiarkin, loi siihen harmonisen väripaletin, kylkeen melodisen aihion ja lähetti ne bändikavereilleen. Takaisin hän sai toiveensa mukaan pieniä aihioita, joiden luonnosteluun sai käyttää korkeintaan tunnin.

– Se oli jotain tekemistä, kun kaikki pallot olivat ilmassa eikä enää minkäänlaista aikataulua. Hommat etenivät pikkuhiljaa, ja heinäkuussa sain idean, että pitäisikö koittaa tehdä levy etänä.

Helsinki-Cotonou Ensemble on kahdeksanhenkinen suomalais-beniniläinen yhtye, jonka soinnissa yhdistyvät afrobeat, funk, jazz ja voodoo-rytmit. Yhtye perustettiin vuonna 2012, ja tähän päivään mennessä keikkoja on nähty 17 eri maassa.

Halosen rinnalla yhtyeen nokkamiehenä ja vokalistina toimii beniniläinen Noël Saïzonou. Toukokuun lopussa julkaistiin viides, yhtyeen nimeä kantava studioalbumi. Se sama, joka sai alkunsa A4-paperiarkista vuosi sitten.

– Me ollaan levyjä tehty Afrikassa aika erikoisissa olosuhteissa, eli moneen on totuttu. Mutta tällä kertaa kitaristin roolista piti opetella myös IT-tukihenkilöksi, Halonen naurahtaa.

Saïzonou nääs ei ole tekniikan ihmelapsi tai diginatiivi – kaukana siitä. Heinäkuu kului opetusvideoita tehdessä, joissa Halonen askel askeleelta opetti bändikaveriaan äänittämiseen, tiedostojen siirtämiseen ja muuhun tietokoneella toimimiseen.

– Tuntui, että vanhenin viisi vuotta. Koin ylitsevuotavia epätoivon tunteita, kun jo opitut asiat unohtuivat ja piti aloittaa kerta toisensa jälkeen alusta. Ja helppohan se on 20 vuotta tietokoneiden kanssa toimineena turhautua, kun toiselle se maailma on täysin vieras.

Helsinki-Cotonou Ensemblen keikoilla musiikki pääsee oikeuksiinsa. Maarit Kytöharju

Mutta periksi ei annettu. Mitä vaikeampi este, sitä euforisempi tunne tulee sen ylittämisestä. Digitaaliset sudenkuopat vältettiin ja elokuussa yhtye pääsi täysmittaiseen sävellystyöhön. Tuntui siltä, että tilanteen tuomat rajoitteet antoivat inspiraatiota työskentelylle.

– Ideat viuhuivat, bändin jäsenet jakoivat ajatuksiaan innoissaan ja oli selvää, että lopputuloksesta tulee jotain ihan muuta, mihin ollaan totuttu.

Levyn äänitettiin kahdessa sessiossa Suomessa, syyskuussa ja joulukuussa. Noëlin osuus äänitettiin tammikuussa kokonaan Beninissä.

– Teemat levyllä muotoutuivat sävellysprosessin aikana. Epätoivo ja epätietoisuus antoivat motivaatiota luomaan levyn, joka kannustaa uskomaan itseensä ja tekemiseensä. Ja sitten kun paremmat ajat koittavat, pitää olla valmis, Halonen kertoo.

Parempia aikoja odotellessa siis. Kahdeksanhenkisenä yhtyeenä Helsinki-Cotonou Ensemble elää keikoista, joissa musiikin energian voi aistia aivan eri tavalla kuin äänitteeltä. Keikkoja yhtyeelle on jo kesäksi buukattu, mutta ilosta Halonen ei ole vielä valmis hihkaisemaan.

– Hinku keikoille on ihan älytön. Mutta jotenkin alitajuisesti vastustan ajatusta keikoista ja elävästä musiikista, ennen kuin näen jonkun oikeasti esiintymässä yleisölle. Pidetään kuitenkin sormet ristissä, Halonen sanoo ja hymähtää.

Kommentoi

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut