Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Perheet haluavat enemmän henkilökuntaa kouluihin ja varhaiskasvatukseen – Sote-uudistuksen hankkeet tekivät perheille kyselyn palveluista

Sote-uudistuksen hankkeet tekivät perheille kyselyn palveluista.

Jyväskyläläisen Jenni Rinteen mielestä asiointi perhepalveluissa on ollut sujuvaa. Peppi Lokka

Tea Rissanen

Jyväskyläläinen Jenni Rinne, 42, kokee, että Jyväskylässä perhepalvelut ovat hyvin saatavilla. Hänen 6-vuotias tyttärensä Annu on menossa syksyllä esikouluun. Rinteen mukaan palvelut ovat keskustan alueella lähellä, ja hän on kohdannut vain ystävällistä ja asiakaslähtöistä toimintaa.

Rinteen mukaan tieto on myös ollut verrattain helposti löydettävissä, mutta sitä pitää jaksaa etsiä.

– Ei kannata olettaa, että joku antaa kaiken valmiina, hän sanoo.

Digipalvelujen laajentaminen ja kehittäminen olisi Rinteen mielestä hyvä idea.

– Kuitenkin on tärkeää, että verkkopalvelut tulevat jo olemassa olevien polkujen lisäksi eikä niiden tilalle, hän pohtii.

Rinne toivoo, että kouluissa olisi mahdollista suhtautua lapsiin yksilöinä ja muokata opetusta tarpeisiin sopiviksi. Kaksikielinen perhe toivoo myös, että monikielisten perheiden tarpeita tuettaisiin. Resursseja tulisi hänen mukaansa laittaa lasten harrastustoiminnan tasapuoliseen toteutukseen.

Keskisuomalaiset perheet toivoisivat kouluihin ja varhaiskasvatukseen lisää henkilökuntaa, kertoo Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeiden tekemä kysely.

Kaikkein tyytyväisimpiä perheet ovat kaikkien käytössä oleviin palveluihin, kuten esikouluun ja varhaiskasvatukseen. Listan toisesta päästä löytyvät erilaiset sosiaalipalvelut kuten lastenvalvojapalvelut, lastensuojelun sosiaalityö sekä vammaispalvelut.

Yli puolet vastaajista lisäisivät resursseja kouluissa. Turvallisen koulukokemuksen takaamiseksi kouluun toivotaan enemmän läsnä olevia aikuisia ja auttavia käsiä. Varsinkin suuremmissa kunnissa päiväkotien ja koulujen ryhmäkoot koettiin liian suuriksi. Eräs kyselyn vastaaja korostaa, että resurssipulasta kärsivät perheiden lisäksi myös koulun työntekijät.

Perheet toivoivat myös, että kunnissa kehitettäisiin ennaltaehkäiseviä matalan kynnyksen palveluja, etenkin lasten ja nuorten mielenterveyspalveluita. Niiden avulla voitaisiin ongelmien kasaantuminen estää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Liikuntaharrastusten koetaan olevan varsinkin yläasteikäisillä hyvin kilpailupainotteisia. Vastaajat toivovat, että harrastustoiminnassa tarjottaisiin myös edullista, koko perheelle suunnattua matalan kynnyksen harrastustoimintaa.

Pienempien kuntien vastauksissa korostui palvelujen turvaaminen omalla paikkakunnalla sekä tarvittavan henkilöstön määrä eri palveluissa. Vastaajat muistuttavat, että jotkut ihmiset haluavat asua maalaiskunnissa ja palvelut eivät voi keskittyä vain suuriin asutuskeskuksiin. Myös pienemmissä kunnissa toivottiin harrastusmahdollisuuksien parantamista.

Perheet olisivat halukkaita käyttämään digitaalisia palveluja kuten sähköistä ajanvarausta, etävastaanottoja sekä chat-palveluita. Vastauksissa korostui myös tarve selkeälle ja ajankohtaiselle tiedottamiselle.

Kysely on osa Keski-Suomen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa. Kyselyyn vastasi 2 088 henkilöä ja vastaajia oli jokaisesta Keski-Suomen kunnasta.

Tuloksia käytetään lapsiperhepalveluiden kehittämisessä.

Kommentoi

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut