Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miljoonasatsaus nuorten liikuntaan – liikuntarahaa jaettiin myös Jyväskylään

Aluehallintovirasto on jakanut toisen asteen oppilaitoksille lähes miljoona euroa liikuntaa edistävien Liikkuva opiskelu -hankkeiden käyttöön. Keski-Suomeen avustusrahoja myönnettiin seitsemälle oppilaitokselle yhteensä 35 500 euroa.

Aluehallintovirasto on jakanut rahaa toisen asteen Liikkuva opiskelu -hankkeisiin vuodesta 2017 lähtien. Ennen tätä avustuksia jaettiin perusopetuksen liikuntatoiminnan edistämisen. Liikkuva opiskelu -hankkeiden tarkoituksena on innostaa erityisesti vähän liikkuvia nuoria liikunnan pariin.

Aiempina vuosina rahoituksella on kustannettu esimerkiksi liikunnanohjausta vähän liikkuville nuorille, erilaisia liikuntatapahtumia sekä liikuntavälineitä. Aluehallintoviraston liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjölholmin mukaan välineiden hankkimista tärkeämpää on kuitenkin saada pysyvä toimintakulttuurin muutos aikaiseksi.

– Kyllä näillä hankkeilla ollaan saatu liikkunnallistettua lasten ja nuorten koulupäiviä. Mutta sehän huoli tässä aina on, että miten sen toiminnan käy kun rahoitus loppuu. Jos se toiminta loppuu, kun rahoitus loppuu, niin hankkeen vaikuttavuus ei ole ollut paras mahdollinen, Sjöholm kuvaa.

Avustusta myönnettiin tänä vuonna vain sellaisille hankkeille, jotka ovat saaneet avustusta alle kolme kertaa.

– Tänä vuonna määrärahaa oli niin vähän käytössä, että oli pakko tehdä rajauksia. Myöskään uusia hankkeita ei otettu enää mukaan, ja vain jatkohankkeiden oli mahdollista saada tukea, Sjöholm sanoo.

Keski-Suomessa jatkohankkeita rahoitettiin Joutsassa, Jämsässä, Jyväskylässä, Keuruulla, Konnevedellä, Petäjävedellä ja Saarijärvellä.