Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sirniö Multian ruoriin, uusi kunnanjohtaja hakuun

Uutta kunnanjohtajaa ryhdytään etsimään viimeistään elokuussa, linjasi Multian kunnanvaltuusto. Samalla se päätti uuden johtajan kelpoisuusvaatimuksista.

Johtajalla on oltava soveltuva korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys kunnallishallintoon ja -talouteen sekä käytännön kokemusta johtotehtävistä. Lisäksi hakijoilta toivotaan muun muassa elinkeinoelämän tuntemusta sekä johtamis- ja verkostoitumistaitoja.

Multian kunnan ruoriin hyppää väliaikaisesti aiemmin Petäjäveden ja Multian kuntia johtanut Teppo Sirniö. Hän aloittaa työt virkaa tekevänä kunnanjohtajan elokuun alussa ja jatkaa vuoden loppuun tai kunnes virassa on vakituinen kunnanjohtaja.