Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Podcast | Onko inflaatiosta syytä huolestua vai ei? – Sijoitusradio kertoo markkinoiden uusimmista käänteistä

Radio Keskisuomalaisen Sijoitusradiossa pohditaan inflaation vaikutuksia ja osakemarkkinoiden uusimpia käänteitä ja kehittymissuuntaa. Tunnelmat ovat odottavat, sillä muutaman kuukauden kuluttua nähdään, mihin suuntaan talous lopullisesti kehittyy. Keskustelussa ovat mukana OP Keski-Suomen Emma Mäkinen ja Matti Halttunen.

Halttusen mukaan tässä kohtaa kansalaisen tulee tietää, että kyseessä on kuluttajainflaatio. Inflaatio on vaihtanut muotoaan. Kun aikaisemmin on ollut pulaa sijoituskohteista, on inflaatio reaalisempaa tällä hetkellä. Tämä tarkoittaa sitä, että komponenteista on pula, esimerkiksi puutavaran saatavuus on ollut heikkoa ja sen hinta on noussut.

Sijoitusradio kuullaan radiossa kerran kuukaudessa keskiviikkona kello 11.30 ja uusinta lauantaina kello 16.30. Ohjelma on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä OP Keski-Suomen kanssa.