Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Keskimaa työllistää tänä kesänä tuhat nuorta – hakijoita oli noin 4000

Jyväskylässä tradenomiksi opiskeleva Sami Perälä aloitti S-market Vaajalan kesätyöntekijänä toukokuun loppupuolella. Perälä on ollut iloinen itsenäisestä työtavasta ja saamastaan vastuusta. Kristiina Tammitie / Keskimaa

Justus Vento

Osuuskauppa Keskimaa työllistää tänä kesänä noin tuhat nuorta. Varsinaisia kesätyöntekijöitä on rekrytoitu jo nyt 440, ja määrä kasvaa edelleen lomakauden käynnistyessä. Lisäksi nuorempien kesätyöntekijöiden Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelmaan osallistuu kesän aikana 550 ensikertalaista.

Hakijoita paikkoihin on ollut kaikkiaan noin 4000, eli noin joka neljäs hakija on saanut kesätyöpaikan Keskimaalta.

– Kesätyöntekijöiden työpanos on aivan olennaisen tärkeä vuoden merkittävimmän sesonkimme onnistumisessa. Asiakasmäärät ja myynti kasvavat samaan aikaan, kun vakituiset työntekijämme pitävät ansaittuja kesälomiaan – tämä yhtälö ei toimisi mitenkään, jos meillä ei olisi kesätyöntekijöitä, Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg kuvailee.

Hänen mukaansa osa paikan saaneista jää yhtiön palkkalistoille.

– Kesätyö on myös merkittävä väylä pidempiaikaiseen ja vakituiseen työllistymiseen meille, tästäkin näkökulmasta kyseessä on vuoden suurin ja tärkein rekrytointi- ja perehdytysponnistus.

Perehdytykseen on tehty tänä vuonna erityisiä panostuksia.

– Mukana on muun muassa yhteisen keskustelun ja luentomallisen oppimisen lisäksi itsenäistä opiskelua sekä sähköisessä oppimisympäristössä tehtäviä moduuleja, eikä kaikkea tarvitse oppia yhdellä kertaa, Thusberg avaa.

Varsinaisista kesätyöntekijöistä useilla on kokemusta samoista tehtävistä jo aiemmilta vuosilta, niin kesäkaudelta kuin apuvoimana vuoden varrelta. Heistä 90 prosenttia on alle 29-vuotiaita.

Kesätyöpaikoista 65 prosenttia on Keskimaan marketeissa, 21 prosenttia liikennemyymälöissä ja 12 prosenttia ravintoloissa ja hotelleissa.

– Meillä pääsee nopeasti työn syrjään kiinni, tekemään oikeita asioita. Pikkuhiljaa on mahdollista oppia lisää ja myös kasvattaa vastuita, jos halua ja intoa riittää. Dataa meillä ei tästä ole, mutta varovaisestikin arvioiden satojen vakituisessa työsuhteessa olevien työntekijöidemme Keskimaa-ura on saanut alkunsa kesätyössä.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut