Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Karstulan S-marketia remontoidaan 400 000 eurolla

Remontin yhteydessä myymälätila laajenee entisen pullohuoneen verran, kun pullonpalautuspiste siirretään juuri uudistuneen Alkon liiketilan viereen. Tuija Sivula / Keskimaa

Ilkka Hartio

Keskimaa uudistaa seuraavaksi S-market Karstulan, jossa remontti alkaa elokuun alussa. Investoinnin kustannusarvio on noin 400 000 euroa.

Myymälän ilme päivitetään uuden S-market-konseptin mukaiseksi. Kalustuksen osalta kaikki myymälän kuivakalusteet uusitaan.

Remontin yhteydessä myymälätila laajenee entisen pullohuoneen verran, kun pullonpalautuspiste siirretään juuri uudistuneen Alkon liiketilan viereen.

− Pullonpalautuspiste siirtyy remontin yhteydessä lähemmäksi tuulikaappia, eli palvelu on jatkossa helpommin asiakkaiden saavutettavissa. Entisen pullonpalautushuoneen paikalle rakennetaan juomaosasto, kertoo S-market Karstulan marketpäällikkö Anne Hankamäki tiedotteessa.

Keskimaalla on käynnissä mittava hanke, jonka aikana uudistetaan kaikki osuuskaupan S-marketit. Uudistuksia on jo toteutettu 18 myymälässä Keskimaan alueella.

− Vuoden 2022 aikana saamme Keskimaan kaikkiin S-marketeihin uuden ja raikkaan ilmeen. Useissa myymälöissämme tehdään samalla myös isompia muutoksia, kuten nyt Karstulassa kalusteiden päivityksiä, valikoimien päivittämistä sekä myös pientä laajennusta tilojen osalta, summaa Keskimaan ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen.

Osa S-market Karstulan remontin vaiheista toteutetaan yöaikaan. Uudistus valmistuu syys-lokakuun vaihteessa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut