Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Pietarin tuliaiset eivät korostu enää Jyväskylän koronatilastoissa – deltamuunnoksen osuutta selvitetään yhä

Koronarokotteita on pistelty Jyväskylässä urakalla. Täyteen rokotekattavuuteen on kuitenkin vielä pitkä matka. Timo Mustalampi
Emma Jolkkonen

Emma Jolkkonen

Jyväskylässä ei ole todettu tällä viikolla yhtään Pietarin jalkapalloturisteilta peräisin olevaa koronatartuntaa. Viime viikolla EM-kisoista ja muilta Venäjältä matkoilta saatuja tartuntoja todettiin yhteensä kymmenen.

– Toivoisin, että matkustamista koronan riskialueille vältettäisiin nyt. Meillä ei ole tällä hetkellä sisäsyntyistä koronatautia, mutta kun se halutaan nyt ehdoin tahdoin hakea muualta, niin kyllähän sitä sitten tänne taas saadaan, Jyväskylän kaupungin ylilääkäri Johanna Tuukkanen painottaa.

Hänen mukaansa ei ole vielä varmaa ovatko Suomeen Venäjältä tulleet tartunnat koronan deltamuunnosta. Näytteiden sekvensointi on edelleen kesken, ja se voi viedä aikaa jopa kaksi viikkoa.

– Todennäköisesti kyseessä on deltamuunnos, kun tauti näyttää tarttuvan näin herkästi, Tuukkanen sanoo.

Myöskään Himoksen altistumiset eivät ole toistaiseksi aiheuttaneet koronatartuntoja Jyväskylään.

Pietarin tuliaisia lukuun ottamatta Jyväskylän koronatilanne on tällä hetkellä melko rauhallinen. Myös rokotukset ovat edenneet huimaa tahtia. Viimeisen viikon aikana Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten alueilla on rokotettu yhteensä 10 000 ihmistä.

Toivoisin, että matkustamista koronan riskialueille vältettäisiin nyt.

Ylilääkäri Johanna Tuukkanen

Tuukkasen mukaan epidemia ei kuitenkaan ole vielä ohi, ja testeihin tulee edelleen hakeutua matalalla kynnyksellä.

– Ja jos on Venäjältä tulleiden kanssa ollut tekemisissä, niin äkkiä testiin jos tulee pientäkin oiretta. Nyt olisi tärkeää saada kaikki tartunnat kiinni heti, Tuukkanen toteaa.

Kommentoi

Mainos: Nikotiinipussit.com

Haaparannan nuuskarallia ei pysäytä pandemiakaan

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut