Eurojackpotista ei löytynyt kierroksella 26/2021 yhtään täysosumaa. Ensi viikolla potissa on tarjolla noin 21 miljoonaa euroa.
Perjantain arvonnan oikea rivi on 4, 5, 10, 25 ja 31. Tähtinumeroiksi arvottiin 4 ja 6.
Kierroksen suurimmat voitot lähtivät jakoon 5+1-tuloksilla. Niitä löytyi yhteensä neljä: kolme Saksasta ja yksi Puolasta. Jokaisen osuman voitto-osuus on 447 261 euroa.
5+0-tuloksia oli pelattu kahdeksan. Jokaisen arvo on 78 928 euroa. Niistä yksi osui Suomeen, Lieksan S-marketissa kuponkinsa sisään jättäneelle pelaajalle. Loput seitsemän oli pelattu Saksassa.
Perjantai-Jokerin oikea rivi on 5 5 4 1 1 6 4. Kuusi oikein -tuloksia löytyi kaksi. Lohjan Prisman asiakas oli pelannut rivinsä onnistuneesti tuplattuna ja voittaa 40 000 euroa. Kajaanilaisen nettipelaajan voitto-osuus on 20 000 euroa.