Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Viitasaarella vesijohtovedessä kolibakteeria – Vettä on keitettävä viisi minuuttia ennen käyttöä

Laboratorion mukaan verkostovedestä otetussa näytteessä on sekä Escherichia coli- bakteereja (2 MPN/100 ml) että kolimuotoisia bakteereita (4 MPN/100 ml). Jaana Kautto
Heikki Kärki

Heikki Kärki

Viitakankaan vesiosuuskunnan vesijohtoverkoston alueella vesi kehotetaan keitettäväksi ennen käyttöä.

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi tiedotti lauantaina, että Viitankankaan talousvesinäytteissä on todettu alustavissa näytetuloksissa kolibakteereja. Bakteerien alkuperää ei varmuudella tiedetä, mutta niiden syynä voi olla vedenottamolla tai verkostossa tapahtunut saastuminen esimerkiksi pintavesivalumien seurauksena.

Vesiosuuskunta on aloittanut veden desinfioimisen klooraamalla. Kloori saattaa aiheuttaa veteen hajua ja makua. Veden keittokehotus on voimassa niin kauan kunnes toisin ilmoitetaan.

Juomavesi tulee keittää vähintään viiden minuutin ajan. Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi muistuttaa, että esimerkiksi kahvinkeittimessä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi eikä riittävän kauan.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut