Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Meidän juttu: Kummiperheet ja nuoret tapasivat kasvotusten virkistysillan merkeissä

Funlayo Vesajoki

Kesäkuun lopulla pääsimme kummiperheiden ja nuorten kanssa ensimmäistä kertaa tapaamaan kasvotusten Laukaan maatilalla virkistysillan merkeissä.

Jo puolentoista vuoden ajan Paremmin Yhdessä ry:n DOMINO-hanke on tuonut yhteen yksin maahan muuttaneet nuoret ja suomalaiset perheet. Koronasta huolimatta moni perhe on löytänyt vapaaehtoistoiminnan pariin ja nuoret ovat saaneet nauttia perheen tuomasta tuesta.

Iltaamme lämmitti aurinko ja virkisti raikas tuuli. Iloista puheensorinaa kuului ympäri pihaa ja taloa, kun jakaannuimme pienempiin ryhmiin pelaamaan pihapelejä, grillailemaan kanavartaita ja perkaamaan mansikoita.

Kaikkia yllätti positiivisesti se, miten iso porukka meitä jo on. Oli mahtavaa voida olla eri-ikäisten, -taustaisten ja -kielisten kanssa nauttimassa kesäillasta.

Yksi nuori sanoi: ”Tämä oli mahtavaa, oli hyvä tavata perheitä.”

Toinen kertoi saaneensa uusia kavereita illan aikana. Suurkiitos kaikille osallistuneille, nähdään jatkossakin!

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut