Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

THL: Uusia koronatartuntoja Jyväskylään ja Jämsään – ilmaantuvuusluku kasvoi hitusen

Keski-Suomeen tilastoitiin kolme uutta koronatartuntaa keskiviikkona. Aihekuva. Marko Kauko

Jaakko Vilmusenaho

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi keskiviikkona Keski-Suomeen kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista kaksi havaittiin Keski-Suomen sairaanhoitopiiriin (KSSHP) kuuluvassa Jyväskylässä ja yksi Jämsässä, joka kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin.

KSSHP:ssa on todettu koronaepidemian aikana kaikkiaan 2 652 koronatartuntaa, joista 2 026 on havaittu Jyväskylässä. Jämsässä on todettu tähän mennessä 133 koronatartuntaa.

Keski-Suomen ilmaantuvuusluku kasvoi hitusen. Keskiviikkona luku oli 21, kun tiistaina se oli 20,6. Luku kuvaa koronatartuntojen määrää kahden viime viikon aikana sataatuhatta asukasta kohti.

Koko maahan THL raportoi 383 uutta koronatartuntaa. Suomessa on todettu koronaepidemian aikana kaikkiaan 98 888 tartuntatapausta.

THL:n koronarokoterekisterin mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 157 317 henkilöä ja toisen annoksen 60 242 henkilöä. Rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta 62,1 prosenttia ja toisen annoksen kohdalla 23,8 prosenttia.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

65 Akaa

111 Alajärvi

12 Alavieska

42 Alavus

61 Asikkala

88 Askola

66 Aura

17 Brändö

9 Eckerö

8 Enonkoski

9 539 Espoo

133 Eura

70 Eurajoki

11 Evijärvi

16 Finström

143 Forssa

6 Geta

17 Haapajärvi

24 Haapavesi

49 Hämeenkyrö

921 Hämeenlinna

199 Hamina

32 Hammarland

35 Hankasalmi

40 Hanko

18 Harjavalta

8 Hartola

96 Hattula

80 Hausjärvi

6 Heinävesi

131 Heinola

28 315 Helsinki

18 Hirvensalmi

250 Hollola

25 Honkajoki (ennen liitosta)

49 Huittinen

10 Humppila

16 Hyrynsalmi

661 Hyvinkää

53 Ii

71 Iisalmi

35 Iitti

29 Ikaalinen

68 Ilmajoki

32 Ilomantsi

227 Imatra

13 Inari

59 Inkoo

11 Isokyrö

9 Jämijärvi

133 Jämsä

208 Janakkala

1 010 Järvenpää

478 Joensuu

29 Jokioinen

55 Jomala

23 Joroinen

19 Joutsa

18 Juuka

6 Juupajoki

37 Juva

2 026 Jyväskylä

591 Kaarina

11 Kaavi

201 Kajaani

44 Kalajoki

259 Kangasala

36 Kangasniemi

34 Kankaanpää

80 Kannus

184 Karkkila

32 Kärkölä

8 Karstula

83 Karvia

7 Kaskinen

65 Kauhajoki

57 Kauhava

259 Kauniainen

29 Kaustinen

5 Keitele

132 Kemi

23 Kemijärvi

36 Keminmaa

78 Kemiönsaari

114 Kempele

1 012 Kerava

17 Keuruu

684 Kirkkonummi

75 Kitee

78 Kittilä

56 Kiuruvesi

7 Kivijärvi

31 Kokemäki

267 Kokkola

81 Kolari

9 Konnevesi

49 Kontiolahti

38 Korsnäs

30 Koski Tl

601 Kotka

866 Kouvola

37 Kristiinankaupunki

48 Kruunupyy

49 Kuhmo

872 Kuopio

8 Kuortane

89 Kurikka

13 Kustavi

56 Kuusamo

10 Kyyjärvi

2 613 Lahti

52 Laihia

178 Laitila

38 Lapinjärvi

14 Lapinlahti

14 Lappajärvi

891 Lappeenranta

36 Lapua

184 Laukaa

19 Lemi

22 Lemland

259 Lempäälä

25 Leppävirta

8 Lestijärvi

82 Lieksa

269 Lieto

55 Liminka

20 Liperi

447 Lohja

145 Loimaa

79 Loppi

157 Loviisa

11 Lumijoki

48 Luoto

15 Luumäki

61 Maalahti

221 Maarianhamina

276 Mäntsälä

51 Mänttä-Vilppula

19 Mäntyharju

21 Marttila

147 Masku

8 Miehikkälä

641 Mikkeli

32 Muhos

5 Muonio

219 Mustasaari

77 Muurame

73 Mynämäki

18 Myrskylä

224 Naantali

20 Nakkila

186 Närpiö

45 Nivala

266 Nokia

34 Nousiainen

16 Nurmes

827 Nurmijärvi

205 Orimattila

33 Oripää

49 Orivesi

19 Oulainen

2 337 Oulu

17 Outokumpu

10 Padasjoki

235 Paimio

39 Pälkäne

9 Paltamo

141 Parainen

16 Parikkala

67 Parkano

65 Pedersören kunta

9 Pelkosenniemi

30 Pello

33 Petäjävesi

217 Pieksämäki

22 Pielavesi

178 Pietarsaari

10 Pihtipudas

231 Pirkkala

11 Polvijärvi

429 Pori

96 Pornainen

731 Porvoo

78 Pöytyä

26 Pudasjärvi

56 Pukkila

20 Punkalaidun

8 Puolanka

12 Puumala

10 Pyhäjärvi

29 Pyhäjoki

17 Pyhäntä

19 Pyhäranta

49 Pyhtää

120 Raahe

10 Rääkkylä

184 Raasepori

558 Raisio

19 Rantasalmi

786 Rauma

78 Rautalampi

7 Rautjärvi

15 Reisjärvi

375 Riihimäki

352 Rovaniemi

21 Ruokolahti

14 Ruovesi

95 Rusko

34 Saarijärvi

37 Säkylä

5 Salla

921 Salo

98 Sastamala

45 Sauvo

11 Savitaipale

292 Savonlinna

331 Seinäjoki

27 Sievi

20 Siikajoki

24 Siikalatva

104 Siilinjärvi

9 Simo

432 Sipoo

89 Siuntio

70 Sodankylä

23 Soini

39 Somero

9 Sonkajärvi

93 Sotkamo

11 Sulkava

16 Suomussalmi

31 Suonenjoki

14 Sysmä

37 Taipalsaari

17 Taivalkoski

15 Taivassalo

47 Tammela

3 528 Tampere

23 Tervola

8 Teuva

10 Tohmajärvi

6 Toivakka

369 Tornio

6 177 Turku

754 Tuusula

38 Tyrnävä

35 Ulvila

8 Urjala

12 Utajärvi

11 Utsjoki

41 Uurainen

81 Uusikaarlepyy

238 Uusikaupunki

1 421 Vaasa

180 Valkeakoski

10 709 Vantaa

65 Varkaus

17 Vehmaa

27 Vesilahti

18 Veteli

21 Vieremä

465 Vihti

16 Viitasaari

20 Vimpeli

25 Virolahti

50 Virrat

88 Vöyri

75 Ylitornio

99 Ylivieska

282 Ylöjärvi

18 Ypäjä

10 Ähtäri

115 Äänekoski

Lähde: THL (ei alle viiden tapauksen kuntia)

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut