Lauantaina Puijon Pesiksen kotikentällään nujertanut Jyväskylän Lohi ei päässyt yllättämään viikonloppuna kahdesti, kun se hävisi sunnuntaina kuopiolaisjoukkueelle 0–2 (5–3, 6–0). Samalla jyväskyläläisjoukkueen viiden ottelun voittoputki meni rikki.
– Vähän oli päinvastainen ottelu kuin eilen. Oltiin selvästi jäljessä ulko- ja sisäpelissä. Ei voitettu pieniä yksittäisiä tilanteita. Tänään oltiin huonompia, mutta onneksi pelaamme tiistaina uudestaan, pelinjohtaja Jussi Muilu totesi.
Muilu myönsi, että edellisen päivän maukas voitto saattoi vaikuttaa lataukseen.
– Silti tuntui ihan hyvältä. Ensimmäisellä jaksolla pystyimme ihan hyvin, mutta sisäpeli ei vain toiminut.