Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

THL: Uusia tartuntoja Jyväskylässä, Äänekoskella ja pitkästä aikaa Kyyjärvellä – ilmaantuvuusluku nousi yli kolmenkymmenen

Sairaanhoitopiirin alueen ilmaantuvuusluku kääntyi nousuun tiistaina ja kasvu on jatkunut siitä asti. Timo Mustalampi

Emmi Julkunen, Riikka Minkkinen

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa, kertoivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastot perjantaina. Tartunnoista 12 tilastoitiin Jyväskylään ja kolme Äänekoskelle.

Myös Kyyjärvelle tilastoitiin yksi uusi tartunta. Nyt kunnassa on todettu yhteensä 11 koronatartuntaa sitten epidemian alun.

Tilastoissa eivät näy alle viiden tartuntatapauksen kunnat.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuuluvaan Jämsään tilastoitiin kaksi uutta tartuntatapausta.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu nyt yhteensä 2 725 tautitapausta, joista Jyväskylän osuus on 2 087 tartuntaa. Sairaanhoitopiirin alueen ilmaantuvuusluku kääntyi nousuun tiistaina ja kasvu on jatkunut siitä asti. Ilmaantuvuusluku on nyt 30,8. Eilen torstaina se oli 27,3.

Ilmaantuvuusluku kuvaa tapausten määrää kahden viikon ajanjaksolla 100 000 asukasta kohden.

Koko Suomessa varmistettuja tautitapauksia tilastoitiin 412.

Ensimmäisen koronavirusrokotteen on saanut Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella tähän mennessä 162 992 henkeä. Toista annosta on annettu 73 634 kappaletta. Rokotekattavuus on ensimmäisen annoksen osalta 64,3 prosenttia ja toisessa annoksessa 29,1 prosenttia. Tiedot perustuvat THL:n rokotusrekisteriin.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

66 Akaa

111 Alajärvi

12 Alavieska

42 Alavus

67 Asikkala

89 Askola

67 Aura

17 Brändö

9 Eckerö

8 Enonkoski

9 834 Espoo

135 Eura

72 Eurajoki

11 Evijärvi

16 Finström

145 Forssa

6 Geta

18 Haapajärvi

24 Haapavesi

50 Hämeenkyrö

946 Hämeenlinna

205 Hamina

32 Hammarland

36 Hankasalmi

51 Hanko

19 Harjavalta

8 Hartola

100 Hattula

82 Hausjärvi

6 Heinävesi

136 Heinola

29 293 Helsinki

18 Hirvensalmi

268 Hollola

25 Honkajoki (ennen liitosta)

49 Huittinen

10 Humppila

16 Hyrynsalmi

684 Hyvinkää

55 Ii

72 Iisalmi

36 Iitti

29 Ikaalinen

73 Ilmajoki

32 Ilomantsi

233 Imatra

17 Inari

60 Inkoo

11 Isokyrö

11 Jämijärvi

141 Jämsä

216 Janakkala

1 028 Järvenpää

513 Joensuu

30 Jokioinen

55 Jomala

24 Joroinen

19 Joutsa

18 Juuka

6 Juupajoki

37 Juva

2 087 Jyväskylä

600 Kaarina

11 Kaavi

240 Kajaani

44 Kalajoki

273 Kangasala

36 Kangasniemi

55 Kankaanpää

80 Kannus

186 Karkkila

34 Kärkölä

8 Karstula

84 Karvia

7 Kaskinen

65 Kauhajoki

57 Kauhava

273 Kauniainen

29 Kaustinen

5 Keitele

136 Kemi

23 Kemijärvi

38 Keminmaa

83 Kemiönsaari

118 Kempele

1 040 Kerava

19 Keuruu

725 Kirkkonummi

75 Kitee

79 Kittilä

56 Kiuruvesi

7 Kivijärvi

31 Kokemäki

270 Kokkola

82 Kolari

9 Konnevesi

57 Kontiolahti

38 Korsnäs

30 Koski Tl

615 Kotka

895 Kouvola

37 Kristiinankaupunki

48 Kruunupyy

49 Kuhmo

922 Kuopio

8 Kuortane

90 Kurikka

13 Kustavi

56 Kuusamo

11 Kyyjärvi

2 747 Lahti

52 Laihia

181 Laitila

38 Lapinjärvi

17 Lapinlahti

14 Lappajärvi

912 Lappeenranta

37 Lapua

184 Laukaa

19 Lemi

22 Lemland

270 Lempäälä

28 Leppävirta

8 Lestijärvi

85 Lieksa

286 Lieto

55 Liminka

23 Liperi

465 Lohja

147 Loimaa

81 Loppi

162 Loviisa

11 Lumijoki

48 Luoto

14 Luumäki

61 Maalahti

227 Maarianhamina

285 Mäntsälä

54 Mänttä-Vilppula

22 Mäntyharju

21 Marttila

150 Masku

5 Merikarvia

8 Miehikkälä

656 Mikkeli

32 Muhos

5 Muonio

222 Mustasaari

78 Muurame

74 Mynämäki

19 Myrskylä

235 Naantali

21 Nakkila

186 Närpiö

45 Nivala

281 Nokia

34 Nousiainen

18 Nurmes

852 Nurmijärvi

212 Orimattila

33 Oripää

49 Orivesi

19 Oulainen

2 369 Oulu

17 Outokumpu

10 Padasjoki

239 Paimio

42 Pälkäne

9 Paltamo

142 Parainen

16 Parikkala

67 Parkano

65 Pedersören kunta

9 Pelkosenniemi

30 Pello

33 Petäjävesi

219 Pieksämäki

22 Pielavesi

181 Pietarsaari

10 Pihtipudas

238 Pirkkala

12 Polvijärvi

453 Pori

97 Pornainen

753 Porvoo

88 Pöytyä

26 Pudasjärvi

56 Pukkila

20 Punkalaidun

8 Puolanka

12 Puumala

11 Pyhäjärvi

29 Pyhäjoki

17 Pyhäntä

19 Pyhäranta

50 Pyhtää

121 Raahe

10 Rääkkylä

202 Raasepori

575 Raisio

19 Rantasalmi

798 Rauma

78 Rautalampi

7 Rautjärvi

15 Reisjärvi

399 Riihimäki

380 Rovaniemi

24 Ruokolahti

14 Ruovesi

100 Rusko

34 Saarijärvi

38 Säkylä

5 Salla

948 Salo

98 Sastamala

45 Sauvo

11 Savitaipale

297 Savonlinna

345 Seinäjoki

27 Sievi

20 Siikajoki

24 Siikalatva

106 Siilinjärvi

9 Simo

446 Sipoo

92 Siuntio

73 Sodankylä

23 Soini

42 Somero

9 Sonkajärvi

109 Sotkamo

11 Sulkava

18 Suomussalmi

31 Suonenjoki

14 Sysmä

37 Taipalsaari

17 Taivalkoski

15 Taivassalo

49 Tammela

3 701 Tampere

23 Tervola

8 Teuva

10 Tohmajärvi

6 Toivakka

381 Tornio

6 353 Turku

773 Tuusula

38 Tyrnävä

37 Ulvila

13 Urjala

12 Utajärvi

11 Utsjoki

42 Uurainen

81 Uusikaarlepyy

244 Uusikaupunki

1 437 Vaasa

181 Valkeakoski

10 924 Vantaa

68 Varkaus

17 Vehmaa

27 Vesilahti

18 Veteli

21 Vieremä

476 Vihti

16 Viitasaari

20 Vimpeli

25 Virolahti

50 Virrat

88 Vöyri

75 Ylitornio

102 Ylivieska

306 Ylöjärvi

18 Ypäjä

10 Ähtäri

120 Äänekoski

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut