Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Keskustan kerma Jämsän Himokselle – ohjelmaan kuuluu muun muassa Annika Saarikon puhe

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko. Peppi Lokka

Keijo Lehto

Keskustan ylimmät päättäjät eli puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän työvaliokunnat sekä ministeriryhmä kokoontuvat maanantaina ja tiistaina 9.–10.8. Jämsän Himoksella.

Kahden päivän kokoukseen ohjelmaan kuuluvat muun muassa keskustan puheenjohtajan ja valtiovarainministeri Annika Saarikon puhe sekä tiistaina klo 9 yleisötilaisuus Jämsän äijän aukiolla. Keskustalaisvaikuttajat tekevät myös yritysvierailuja Jämsän, Keuruun ja Petäjäveden seudulla.

Jämsässä on maanantaina paikalla koko keskustan ministeriviisikko eli puheenjohtaja Saarikon lisäksi elinkeinoministeri Mika Lintilä, puolustusministeri Antti Kaikkonen, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sekä tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen. Tiistaina jatkavat paikalla ministereistä Saarikko, Leppä ja Lintilä.

Juttua korjattu kello 12:59: Juha Pylvään puhe ei olekaan ohjelmassa, toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut