Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Jyväskylässä on mahdollisuus pop up -koronarokotukseen vielä tällä viikolla

Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla rokotetaan tällä hetkellä kaikkia 12 vuotta täyttäneitä asukkaita. Minttu Kokko
Niklas Pelkonen

Niklas Pelkonen

Jyväskylässä pääsee koronarokotukseen ilman ajanvarausta vielä tällä viikolla.

Ajanvaraukseton koronarokotus on saatavilla rokotusasemilta arkisin kello 8–15 vielä perjantaihin 20. elokuuta asti.

Jyväskylän kaupunki kertoo tiedotteessaan, että ainakin viikoilla 34 ja 35 rokotuksia tehdään vain ajanvarauksella.

– Suuri osa ykkösrokotteista varataan tulevilla viikoilla kouluilla tehtäviin lasten ja nuorten rokotuksiin. Kakkosrokotusten aikaistus on 20.8. jälkeen mahdollista vain ajanvarauksella, jos ensirokotuksesta on kulunut vähintään kahdeksan viikkoa ja jos rokotteita riittää, kaupunki kertoo tiedotteessa.

– Ajanvaraukseton rokottautuminen voi tulla mahdolliseksi jälleen viikolla 36, mutta se riippuu rokotteiden saannista, palvelukoordinaattori Raija Loikkanen Jyväskylän terveyspalveluista kertoo tiedotteessa. Viikko 36 alkaa 6. päivä syyskuuta.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut