Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

THL: Keski-Suomen koronatilastot näyttivät hiljaisilta – luvut muuttuivat ainoastaan Jyväskylässä

Kasvomaskeille on edelleen käyttöä, vaikka koronatilanne vaikuttaa olevan menossa Keski-Suomessa rauhallisempaan suuntaan. Anni Nieminen
Tommi Salo

Tommi Salo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi keskiviikkona Keski-Suomessa viisi uutta koronatapausta. Kaikki tapaukset listattiin Jyväskylään, jossa on koronapandemian alusta lähtien raportoitu kaikkiaan 2 564 varmistettua tautitapausta.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on listattu koronapandemian aikana yhteensä 3 373 koronavirustartuntaa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronailmaantuvuusluvussa ei tapahtunut keskiviikkona juurikaan muutosta.

THL:n tilastoissa tuorein lukema oli 103,6, kun se oli tiistaina tasan 104. Viime torstaina ilmaantuvuusluku oli vielä 124,9. Ilmaantuvuusluku kuvaa tartuntojen määrää kahden viikon ajanjaksolla 100 000 asukasta kohti.

Koko maahan THL tilastoi keskiviikkona 574 uutta koronatartuntaa. Koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa on Suomessa yhteensä 98 ihmistä, joista tehohoidossa on 23.

THL:n rokotusrekisterin mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut 179 559 ja toisen 108 855 henkilöä. Rokotuskattavuus on sairaanhoitopiirissä ensimmäisen annoksen osalta 70,7 ja toisen 42,9 prosenttia.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

112 Akaa

116 Alajärvi

16 Alavieska

71 Alavus

78 Asikkala

96 Askola

71 Aura

17 Brändö

9 Eckerö

8 Enonkoski

5 Enontekiö

11 864 Espoo

164 Eura

124 Eurajoki

26 Evijärvi

16 Finström

5 Föglö

189 Forssa

6 Geta

20 Haapajärvi

35 Haapavesi

83 Hämeenkyrö

1 127 Hämeenlinna

268 Hamina

34 Hammarland

41 Hankasalmi

66 Hanko

19 Harjavalta

8 Hartola

114 Hattula

95 Hausjärvi

7 Heinävesi

180 Heinola

34 567 Helsinki

18 Hirvensalmi

293 Hollola

25 Honkajoki (ennen liitosta)

67 Huittinen

19 Humppila

16 Hyrynsalmi

847 Hyvinkää

71 Ii

106 Iisalmi

39 Iitti

37 Ikaalinen

104 Ilmajoki

33 Ilomantsi

294 Imatra

22 Inari

66 Inkoo

16 Isokyrö

19 Jämijärvi

153 Jämsä

243 Janakkala

1 174 Järvenpää

693 Joensuu

49 Jokioinen

62 Jomala

29 Joroinen

19 Joutsa

20 Juuka

6 Juupajoki

45 Juva

2 564 Jyväskylä

768 Kaarina

11 Kaavi

417 Kajaani

80 Kalajoki

430 Kangasala

36 Kangasniemi

85 Kankaanpää

81 Kannus

210 Karkkila

36 Kärkölä

9 Karstula

85 Karvia

8 Kaskinen

73 Kauhajoki

78 Kauhava

315 Kauniainen

30 Kaustinen

14 Keitele

148 Kemi

80 Kemijärvi

47 Keminmaa

91 Kemiönsaari

181 Kempele

1 276 Kerava

31 Keuruu

9 Kihniö

918 Kirkkonummi

89 Kitee

96 Kittilä

56 Kiuruvesi

7 Kivijärvi

55 Kokemäki

349 Kokkola

85 Kolari

9 Konnevesi

74 Kontiolahti

40 Korsnäs

34 Koski Tl

796 Kotka

1 037 Kouvola

41 Kristiinankaupunki

49 Kruunupyy

60 Kuhmo

5 Kuhmoinen

1 171 Kuopio

14 Kuortane

114 Kurikka

15 Kustavi

145 Kuusamo

12 Kyyjärvi

3 099 Lahti

68 Laihia

204 Laitila

45 Lapinjärvi

25 Lapinlahti

17 Lappajärvi

1 137 Lappeenranta

58 Lapua

206 Laukaa

23 Lemi

30 Lemland

337 Lempäälä

35 Leppävirta

8 Lestijärvi

99 Lieksa

369 Lieto

90 Liminka

33 Liperi

632 Lohja

159 Loimaa

84 Loppi

192 Loviisa

15 Lumijoki

48 Luoto

19 Luumäki

65 Maalahti

263 Maarianhamina

328 Mäntsälä

69 Mänttä-Vilppula

38 Mäntyharju

25 Marttila

165 Masku

10 Merikarvia

10 Miehikkälä

767 Mikkeli

52 Muhos

6 Muonio

259 Mustasaari

108 Muurame

88 Mynämäki

25 Myrskylä

285 Naantali

25 Nakkila

196 Närpiö

80 Nivala

350 Nokia

52 Nousiainen

31 Nurmes

1 022 Nurmijärvi

233 Orimattila

33 Oripää

59 Orivesi

33 Oulainen

2 977 Oulu

25 Outokumpu

11 Padasjoki

260 Paimio

58 Pälkäne

22 Paltamo

159 Parainen

17 Parikkala

72 Parkano

76 Pedersören kunta

20 Pelkosenniemi

32 Pello

46 Petäjävesi

237 Pieksämäki

35 Pielavesi

212 Pietarsaari

10 Pihtipudas

306 Pirkkala

14 Polvijärvi

527 Pori

106 Pornainen

940 Porvoo

116 Pöytyä

29 Pudasjärvi

61 Pukkila

23 Punkalaidun

9 Puolanka

12 Puumala

11 Pyhäjärvi

37 Pyhäjoki

19 Pyhäntä

33 Pyhäranta

54 Pyhtää

148 Raahe

10 Rääkkylä

246 Raasepori

665 Raisio

21 Rantasalmi

1 020 Rauma

78 Rautalampi

7 Rautjärvi

15 Reisjärvi

481 Riihimäki

30 Ristijärvi

666 Rovaniemi

29 Ruokolahti

18 Ruovesi

112 Rusko

38 Saarijärvi

57 Säkylä

5 Salla

1 182 Salo

7 Saltvik

131 Sastamala

55 Sauvo

19 Savitaipale

349 Savonlinna

460 Seinäjoki

31 Sievi

42 Siikajoki

25 Siikalatva

128 Siilinjärvi

9 Simo

534 Sipoo

99 Siuntio

78 Sodankylä

24 Soini

75 Somero

10 Sonkajärvi

135 Sotkamo

21 Sulkava

28 Suomussalmi

34 Suonenjoki

14 Sysmä

89 Taipalsaari

85 Taivalkoski

30 Taivassalo

66 Tammela

4 979 Tampere

31 Tervola

15 Teuva

16 Tohmajärvi

9 Toholampi

6 Toivakka

406 Tornio

7 596 Turku

908 Tuusula

49 Tyrnävä

44 Ulvila

22 Urjala

12 Utajärvi

11 Utsjoki

50 Uurainen

82 Uusikaarlepyy

287 Uusikaupunki

6 Vaala

1 639 Vaasa

194 Valkeakoski

12 942 Vantaa

98 Varkaus

41 Vehmaa

30 Vesilahti

20 Veteli

24 Vieremä

566 Vihti

19 Viitasaari

21 Vimpeli

34 Virolahti

53 Virrat

101 Vöyri

76 Ylitornio

168 Ylivieska

410 Ylöjärvi

21 Ypäjä

16 Ähtäri

191 Äänekoski

Lähde: THL (ei alle 5 tapauksen kuntia)

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut