Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Terhi-Anna Wilskan kolumni: Nöyrät suomalaiset asuvat itäeurooppalaisen ahtaissa asunnoissa, mutta etätyö voi muuttaa asumisen ihanteita

Terhi-Anna Wilska

Terhi-Anna Wilska

Jokapäiväisen etätyön ja -opiskelun vaikutukset ihmisiin ovat tutkitusti negatiivisia, mutta jotain hyvääkin etätyöskentelyssä on. Se on nimittäin saanut ihmiset arvostamaan asumisessaan tilaa.

Asuntokauppa käy kuumana, ja muuttoliikenne on alkanut suuntautua suurista kaupungeista poispäin. Pientalojen hinnat ovat nousseet kasvukeskusten ympärillä ja uudisrakentaminen on vilkkainta 20 vuoteen.

Suomalaisia kiinnostaa asuminen, rakentaminen ja sisustaminen. Kuitenkin asumme vaatimattomasti.

Elintaso on Suomessa Länsi-Euroopan keskitasoa, mutta asumisväljyys on Itä-Euroopan tasoa. Asuntojen keskipinta-ala on kohonnut varsin hitaasti.

Tilastokeskuksen mukaan asuntojen keskikoko on nykyisin noin 79 neliömetriä, kun se vuonna 1990 oli 74 neliömetriä. Viimeisen viiden vuoden aikana asumisväljyys on jopa laskenut. Ahtaimmin asuvat lapsiperheet.

Suomessa henkilö määritellään ahtaasti asuvaksi, jos yhtä huonetta kohden on useampi kuin yksi asukas. Asunnon koolla ei ole merkitystä, joten yksiössä yksin asuva ei virallisesti asu ahtaasti, vaikka neliöitä olisi alle 10.

Asumisen ahtauteen ja kalleuteen suhtaudutaan Suomessa hyvin nöyrästi.

Tämänkaltaisia yksiöitä on mediassa usein hehkutettu ”tilaihmeinä”, joissa neliöt on käytetty näppärästi. Neliöistä joutuu myös maksamaan. Hiljattain Helsingissa myytiin 7 neliön kokoinen yksiö 14 000 euron neliöhinnalla.

Mielenkiintoista on, että asumisen ahtauteen ja kalleuteen suhtaudutaan Suomessa hyvin nöyrästi. Meillä ihaillaan neliöiden tehokäyttöä, mutta muissa maissa asumisväljyyteen kiinnitetään huomiota ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta. Esimerkiksi New Yorkissa uusien asuntojen minimikoko (noin 25–35 neliötä) on suurempi kuin Suomessa (16 neliötä opiskelijayksiöissä).

Myös omakotitalot ja niiden tontit ovat Suomessa pieniä ja kalliita. Kaavoitus on ahdasta, vaikka jopa isoissa kaupungeissa on rakentamatonta joutomaata. Rakentamisen kalleus johtuu suurelta osin verotuksesta.

Esimerkiksi uuden kerrostaloasunnon hinnasta noin 45 prosenttia on veroja tai veroluonteisia maksuja. Rakennusliikkeet ja maanomistajat tekevät myös isoja voittoa.

Suomalaiset ovat nöyriä myös rakentamisen sääntelyn suhteen. Kuntien asemakaava-arkkitehdit määrittävät rakennuksille, niiden korjauksille ja laajennuksille sekä tonttien maankäytölle hyvin tiukkoja sääntöjä. Tässä on kummallinen ristiriita muuhun yksilönvapauteen verrattuna.

Viimeisen viiden vuoden aikana asumisväljyys on jopa ­laskenut.

Suomessa yksilönvapauden ja yksityisyyden suojan takaavat lait mahdollistavat yksilölle esimerkiksi kulkutaudin tuottamuksellisen levittämisen. Kuitenkaan sama yksilö ei välttämättä saa päättää tonttinsa aidan väriä tai sitä, mitä puita pihaansa istuttaa.

Mikäli asuntojen ostajat ja yksityiset rakentajat eivät ala pitää puoliaan, on todennäköistä, että isot rakennusliikkeet, kaavoittajat ja media määrittävät jatkossakin asumisen ”ihanteita”. Nämä ihanteet kerryttävät rakentajille ja maanomistajille voittoja, mutta eivät välttämättä vastaa asukkaiden tarpeita.

Etätyön osittainenkin jatkuminen toivottavasti innostaa asuntojen ostajat vaatimaan asumiseltaan enemmän.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston sosiologian professori, joka on erikoistunut kulutuksen ja talouden tutkimukseen.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut