Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

THL: Jyväskylään uusia koronavirustartuntoja – muualla maakunnassa ei todettu lisää tapauksia

Laaja maskisuositus on yhä voimassa koko sairaanhoitopiirin alueella, kunnes rokotekattavuus nousee suuremmaksi. Anni Nieminen

Riikka Minkkinen, STT

Jyväskylässä on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) maanantaina.

Sairaanhoitopiirin alueella on todettu nyt yhteensä 3490 koronavirustartuntaa koko epidemian aikana. Jyväskylässä todettuja näistä on 2638.

Muualla sairaanhoitopiirissä ei todettu uusia tartuntoja.

Myöskään Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Jämsässä ei raportoitu uusista koronatapauksista.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku on nyt 35,2. Luku kuvaa tapausten määrää kahden viikon aikana sataa tuhatta asukasta kohden.

Ilmaantuvuusluku oli sunnuntaina 32.

Koko Suomessa on raportoitu 213 uutta koronavirustartuntaa. Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 133 851. THL:n mukaan Suomessa on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa 100 ihmistä, joista tehohoidossa on 28. Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on 130.

Koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 185 915 henkeä ja toisen annoksen 132 781. Rokotekattavuus on ensimmäisessä annoksessa 12 vuotta täyttäneissä 83,1 prosenttia ja toisessa annoksessa 59,4 prosenttia. Tiedot perustuvat THL:n rokotusrekisteriin.

Koko Suomessa koronarokotteen toisen annoksen on saanut nyt 64,1 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä. Ensimmäisen annoksen osalta rokotuskattavuus on 82,8 prosenttia.

Toisen rokoteannoksen on tähän mennessä saanut yli 3,13 miljoonaa ihmistä. Ensimmäisen annoksen saaneita on puolestaan lähes 4,05 miljoonaa.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain (ei alle 5 tapauksen kuntia)

121 Akaa

118 Alajärvi

16 Alavieska

86 Alavus

79 Asikkala

106 Askola

73 Aura

17 Brändö

9 Eckerö

11 Enonkoski

5 Enontekiö

12 944 Espoo

172 Eura

125 Eurajoki

26 Evijärvi

16 Finström

5 Föglö

258 Forssa

6 Geta

33 Haapajärvi

44 Haapavesi

136 Hämeenkyrö

1 186 Hämeenlinna

279 Hamina

34 Hammarland

41 Hankasalmi

88 Hanko

22 Harjavalta

8 Hartola

124 Hattula

97 Hausjärvi

7 Heinävesi

186 Heinola

36 945 Helsinki

19 Hirvensalmi

304 Hollola

25 Honkajoki (ennen liitosta)

87 Huittinen

40 Humppila

16 Hyrynsalmi

967 Hyvinkää

71 Ii

112 Iisalmi

47 Iitti

39 Ikaalinen

111 Ilmajoki

33 Ilomantsi

318 Imatra

22 Inari

73 Inkoo

6 Isojoki

16 Isokyrö

21 Jämijärvi

155 Jämsä

252 Janakkala

1 238 Järvenpää

719 Joensuu

66 Jokioinen

62 Jomala

29 Joroinen

19 Joutsa

20 Juuka

8 Juupajoki

47 Juva

2 638 Jyväskylä

837 Kaarina

14 Kaavi

531 Kajaani

83 Kalajoki

447 Kangasala

36 Kangasniemi

89 Kankaanpää

81 Kannus

231 Karkkila

37 Kärkölä

9 Karstula

85 Karvia

9 Kaskinen

84 Kauhajoki

83 Kauhava

342 Kauniainen

36 Kaustinen

14 Keitele

159 Kemi

94 Kemijärvi

67 Keminmaa

98 Kemiönsaari

296 Kempele

1 351 Kerava

61 Keuruu

9 Kihniö

982 Kirkkonummi

90 Kitee

104 Kittilä

59 Kiuruvesi

7 Kivijärvi

56 Kokemäki

410 Kokkola

85 Kolari

9 Konnevesi

77 Kontiolahti

45 Korsnäs

37 Koski Tl

911 Kotka

1 096 Kouvola

47 Kristiinankaupunki

53 Kruunupyy

66 Kuhmo

6 Kuhmoinen

1 382 Kuopio

14 Kuortane

152 Kurikka

15 Kustavi

174 Kuusamo

12 Kyyjärvi

3 265 Lahti

92 Laihia

207 Laitila

46 Lapinjärvi

25 Lapinlahti

18 Lappajärvi

1 321 Lappeenranta

63 Lapua

208 Laukaa

25 Lemi

31 Lemland

376 Lempäälä

36 Leppävirta

9 Lestijärvi

106 Lieksa

417 Lieto

119 Liminka

33 Liperi

694 Lohja

178 Loimaa

91 Loppi

202 Loviisa

17 Lumijoki

88 Luoto

19 Luumäki

65 Maalahti

274 Maarianhamina

351 Mäntsälä

70 Mänttä-Vilppula

40 Mäntyharju

28 Marttila

175 Masku

10 Merikarvia

12 Miehikkälä

834 Mikkeli

53 Muhos

6 Muonio

293 Mustasaari

111 Muurame

92 Mynämäki

43 Myrskylä

306 Naantali

25 Nakkila

197 Närpiö

167 Nivala

376 Nokia

57 Nousiainen

36 Nurmes

1 113 Nurmijärvi

240 Orimattila

35 Oripää

59 Orivesi

41 Oulainen

3 266 Oulu

27 Outokumpu

11 Padasjoki

275 Paimio

59 Pälkäne

28 Paltamo

175 Parainen

17 Parikkala

72 Parkano

96 Pedersören kunta

20 Pelkosenniemi

33 Pello

49 Petäjävesi

237 Pieksämäki

35 Pielavesi

259 Pietarsaari

10 Pihtipudas

331 Pirkkala

16 Polvijärvi

590 Pori

110 Pornainen

999 Porvoo

121 Pöytyä

35 Pudasjärvi

60 Pukkila

24 Punkalaidun

11 Puolanka

14 Puumala

11 Pyhäjärvi

41 Pyhäjoki

20 Pyhäntä

33 Pyhäranta

58 Pyhtää

158 Raahe

10 Rääkkylä

265 Raasepori

760 Raisio

22 Rantasalmi

1 045 Rauma

78 Rautalampi

8 Rautjärvi

15 Reisjärvi

503 Riihimäki

33 Ristijärvi

715 Rovaniemi

31 Ruokolahti

19 Ruovesi

122 Rusko

38 Saarijärvi

57 Säkylä

5 Salla

1 278 Salo

7 Saltvik

142 Sastamala

57 Sauvo

19 Savitaipale

427 Savonlinna

544 Seinäjoki

32 Sievi

45 Siikajoki

27 Siikalatva

144 Siilinjärvi

10 Simo

560 Sipoo

103 Siuntio

79 Sodankylä

24 Soini

85 Somero

10 Sonkajärvi

155 Sotkamo

23 Sulkava

28 Suomussalmi

38 Suonenjoki

14 Sysmä

93 Taipalsaari

89 Taivalkoski

30 Taivassalo

105 Tammela

5 521 Tampere

32 Tervola

22 Teuva

16 Tohmajärvi

10 Toholampi

6 Toivakka

409 Tornio

8 240 Turku

984 Tuusula

60 Tyrnävä

47 Ulvila

22 Urjala

17 Utajärvi

12 Utsjoki

50 Uurainen

86 Uusikaarlepyy

296 Uusikaupunki

6 Vaala

1 870 Vaasa

201 Valkeakoski

13 770 Vantaa

106 Varkaus

41 Vehmaa

34 Vesilahti

20 Veteli

24 Vieremä

633 Vihti

19 Viitasaari

22 Vimpeli

34 Virolahti

57 Virrat

105 Vöyri

76 Ylitornio

177 Ylivieska

464 Ylöjärvi

22 Ypäjä

194 Äänekoski

20 Ähtäri

Lähde: THL

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut