Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suurikokoinen haapa kaatui Jyväskylässä – liikenne oli Saarenmaantiellä poikki 20 minuuttia

Liikenne oli aamupäivällä noin 20 minuuttia poikki Saarenmaantiellä Jyväskylässä. Syynä oli ajotielle rojahtanut suurikokoinen haapa. Rysäys tapahtui Saarenmaantiellä noin 1,7 kilometriä Ruokkeentien risteyksestä länteen. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Raivaustöitä hidasti se, että kaatuva puu vei mennessään sähkölinjan. Keski-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan, että parhaillaan selvitetään, mikä sähkölinja on kyseessä. Alueelta ei ainakaan toistaiseksi ole tiedossa sähkönjakelun vikailmoituksia.

Tapahtumapaikalle ei päässyt syntymään liikenneruhkaa, sillä kohdan pystyi ohittamaan kiertoreittejä pitkin.

Katso alta tapahtumapaikan sijainti kartalla. Sijainti ei välttämättä ole täsmällinen.