Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Miljoonasateen Heikki Salo Jyväskylä Rock Academyn maksuttomassa sanoitusklinikassa keskiviikkona 6.10.

Heikki Salo pitää sanoitusklinikan Jyväskylässä. Tiina Mutila
Tuula Puranen

Tuula Puranen

Heikki Salo Miljoonasade-yhtyeestä esiintyy Jyväskylä Rock Academyn musiikkiklinikassa keskiviikkona 6. lokakuuta kello 18–20. Maksuton ja kaikenikäisille avoin tilaisuus järjestetään Jyväskylän Veturitalleilla (Veturitallinkatu 6).

Klinikassa perehdytään sanoitusten syvimpään olemukseen. Salo kertoo esimerkiksi Miljoonasateen tekstien taustoista.

Heikki Salo on tunnettu muusikko ja lauluntekijä, mutta hän on myös kirjoittanut näytelmiä, tv-sketsejä, televisio- ja radio-ohjelmia, lehtipakinoita ja kirjoja.

Jotta tapahtuma voidaan järjestää turvallisesti vallitsevan tilanteen vuoksi, järjestäjät pyytävät paikalle saapuvaa yleisöä huolehtimaan käsihygieniasta sekä käyttämään maskia tai visiiriä mahdollisuuksien mukaan. Yleisöä pyydetään myös tarkkailemaan oloaan ja jäämään tarvittaessa kotiin, jos olo tuntuu vähänkään sairaalta.

Maksuttoman klinikan aikana avoinna on myös Kahvila Kisko. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut sekä kulttuuri- ja osaamispalvelut.

Jyväskylä Rock Academy perustettiin syksyllä 2014. Siinä olevia artisteja opastavat Suomen huippumuusikot ja musiikkialan ammattilaiset Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelujen musiikkiin erikoistuneiden ohjaajien kanssa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut