Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

THL: Keski-Suomeen 43 uutta koronatartuntaa – tartuntoja myös Virroille ja Ähtäriin, toisen annoksen rokotekattavuus sairaanhoitopiirissä melkein 70 prosenttia

Rokotuspiste Jämsässä. Anne Lius-Liimatainen
Riikka Minkkinen

Riikka Minkkinen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueelle keskiviikkona 39 uutta koronavirustartuntaa.

Sairaanhoitopiirissä on todettu koronaepidemian aikana yhteensä 4016 koronatartuntaa.

Tartunnoista 25 merkittiin Jyväskylään, jossa koronatapausten määrä on koko epidemian ajalta 2 997.

Lisäksi tartuntoja todettiin kuusi Laukaassa, yksi Äänekoskella, yksi Keuruulla, kaksi Hankasalmella, kolme Saarijärvellä ja yksi Konnevedellä.

Koko epidemian aikana tartuntoja on todettu Laukaassa 243, Äänekoskella 202, Keuruulla 96, Hankasalmella 68, Saarijärvellä 56 ja Konnevedellä 11.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvaan Jämsään tartuntoja merkittiin keskiviikkona neljä kappaletta. Tapausten määrä on nyt 167.

Myös Virroille lisättiin kaksi uutta tartuntaa ja Ähtäriin yksi tartunta. Tartuntoja on Virroilla yhteensä 63 ja Ähtärissä 21.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku on sahannut viime päivät ylösalas. Keskiviikkona luku oli 156,1, kun tiistaina se oli vielä 147,8. Maanantaina ilmaantuvuusluvuksi kerrottiin 149. Viime viikon torstaina luku oli vielä 109,9.

Koronavirusrokotteen kattavuus on sairaanhoitopiirissä toisessa annoksessa 69,4 prosenttia. Ensimmäisen annoksen kattavuus on 84,2 prosenttia. Toisia rokoteannoksia on annettu 155 102 kappaletta ja ensimmäisiä 188 732.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain (ei alle 5 tapauksen kuntia)

128 Akaa

120 Alajärvi

18 Alavieska

89 Alavus

90 Asikkala

114 Askola

76 Aura

17 Brändö

9 Eckerö

11 Enonkoski

6 Enontekiö

13 614 Espoo

181 Eura

131 Eurajoki

26 Evijärvi

16 Finström

5 Föglö

280 Forssa

6 Geta

33 Haapajärvi

47 Haapavesi

144 Hämeenkyrö

1 235 Hämeenlinna

293 Hamina

34 Hammarland

68 Hankasalmi

101 Hanko

78 Harjavalta

9 Hartola

125 Hattula

106 Hausjärvi

7 Heinävesi

207 Heinola

38 893 Helsinki

21 Hirvensalmi

354 Hollola

25 Honkajoki (ennen liitosta)

106 Huittinen

41 Humppila

17 Hyrynsalmi

1 059 Hyvinkää

84 Ii

123 Iisalmi

50 Iitti

40 Ikaalinen

118 Ilmajoki

33 Ilomantsi

335 Imatra

24 Inari

75 Inkoo

10 Isojoki

16 Isokyrö

23 Jämijärvi

167 Jämsä

267 Janakkala

1 315 Järvenpää

759 Joensuu

76 Jokioinen

62 Jomala

46 Joroinen

20 Joutsa

20 Juuka

8 Juupajoki

48 Juva

2 997 Jyväskylä

940 Kaarina

25 Kaavi

567 Kajaani

87 Kalajoki

464 Kangasala

38 Kangasniemi

92 Kankaanpää

89 Kannus

260 Karkkila

41 Kärkölä

13 Karstula

86 Karvia

9 Kaskinen

95 Kauhajoki

101 Kauhava

347 Kauniainen

36 Kaustinen

15 Keitele

179 Kemi

97 Kemijärvi

88 Keminmaa

105 Kemiönsaari

310 Kempele

1 433 Kerava

96 Keuruu

11 Kihniö

9 Kinnula

1 018 Kirkkonummi

90 Kitee

114 Kittilä

61 Kiuruvesi

7 Kivijärvi

73 Kokemäki

486 Kokkola

88 Kolari

11 Konnevesi

82 Kontiolahti

45 Korsnäs

37 Koski Tl

977 Kotka

1 186 Kouvola

48 Kristiinankaupunki

68 Kruunupyy

103 Kuhmo

6 Kuhmoinen

1 880 Kuopio

15 Kuortane

156 Kurikka

16 Kustavi

189 Kuusamo

12 Kyyjärvi

3 699 Lahti

93 Laihia

225 Laitila

49 Lapinjärvi

28 Lapinlahti

18 Lappajärvi

1 517 Lappeenranta

89 Lapua

243 Laukaa

27 Lemi

31 Lemland

431 Lempäälä

37 Leppävirta

10 Lestijärvi

111 Lieksa

447 Lieto

130 Liminka

38 Liperi

716 Lohja

204 Loimaa

106 Loppi

209 Loviisa

17 Lumijoki

171 Luoto

19 Luumäki

74 Maalahti

281 Maarianhamina

373 Mäntsälä

73 Mänttä-Vilppula

48 Mäntyharju

29 Marttila

183 Masku

11 Merikarvia

14 Miehikkälä

873 Mikkeli

84 Muhos

16 Multia

8 Muonio

298 Mustasaari

116 Muurame

92 Mynämäki

52 Myrskylä

322 Naantali

27 Nakkila

201 Närpiö

193 Nivala

408 Nokia

61 Nousiainen

47 Nurmes

1 183 Nurmijärvi

269 Orimattila

36 Oripää

61 Orivesi

43 Oulainen

3 616 Oulu

32 Outokumpu

11 Padasjoki

290 Paimio

64 Pälkäne

28 Paltamo

183 Parainen

17 Parikkala

110 Parkano

125 Pedersören kunta

20 Pelkosenniemi

35 Pello

7 Perho

54 Petäjävesi

246 Pieksämäki

37 Pielavesi

322 Pietarsaari

13 Pihtipudas

362 Pirkkala

16 Polvijärvi

10 Pomarkku

837 Pori

116 Pornainen

1 044 Porvoo

133 Pöytyä

75 Pudasjärvi

62 Pukkila

24 Punkalaidun

11 Puolanka

15 Puumala

12 Pyhäjärvi

46 Pyhäjoki

20 Pyhäntä

35 Pyhäranta

60 Pyhtää

180 Raahe

10 Rääkkylä

319 Raasepori

844 Raisio

24 Rantasalmi

1 289 Rauma

78 Rautalampi

6 Rautavaara

8 Rautjärvi

15 Reisjärvi

532 Riihimäki

33 Ristijärvi

828 Rovaniemi

31 Ruokolahti

24 Ruovesi

142 Rusko

56 Saarijärvi

62 Säkylä

6 Salla

1 330 Salo

7 Saltvik

152 Sastamala

57 Sauvo

19 Savitaipale

478 Savonlinna

615 Seinäjoki

38 Sievi

82 Siikajoki

29 Siikalatva

206 Siilinjärvi

12 Simo

592 Sipoo

106 Siuntio

79 Sodankylä

24 Soini

91 Somero

10 Sonkajärvi

160 Sotkamo

23 Sulkava

28 Suomussalmi

54 Suonenjoki

19 Sysmä

100 Taipalsaari

93 Taivalkoski

30 Taivassalo

109 Tammela

6 102 Tampere

7 Tervo

43 Tervola

27 Teuva

16 Tohmajärvi

11 Toholampi

9 Toivakka

422 Tornio

8 939 Turku

1 046 Tuusula

66 Tyrnävä

83 Ulvila

23 Urjala

17 Utajärvi

12 Utsjoki

50 Uurainen

94 Uusikaarlepyy

324 Uusikaupunki

6 Vaala

1 996 Vaasa

212 Valkeakoski

14 601 Vantaa

149 Varkaus

41 Vehmaa

35 Vesilahti

20 Veteli

24 Vieremä

668 Vihti

20 Viitasaari

24 Vimpeli

35 Virolahti

63 Virrat

111 Vöyri

76 Ylitornio

195 Ylivieska

487 Ylöjärvi

24 Ypäjä

202 Äänekoski

21 Ähtäri

Lähde: THL

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut