Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Meidän juttu: Paremmin Yhdessä ry:ssä pidettiin Internet-palveluiden harjoittelukurssi

Jutta Kritz

Paremmin Yhdessä ry:n OSANA-hanke on päättymässä vuoden 2021 loppuun. Suomeen muuttaneille pidettiin syyskuussa viimeinen Internet-palveluiden harjoittelukurssi, jolla käsiteltiin esimerkiksi Kelan nettipalveluita, matkalippujen ostamista ja ajanvarauksen tekemistä Kelaan ja terveyskeskukseen. Kun Kelan hakemuksia kohta kohdalta täytettiin, yksi osallistuja lopulta huudahti: ”Nyt mä ymmärrän!” Kurssilla harjoiteltiin myös käyttämään tietokonetta ja etsimään internetistä tietoa. Kurssi järjestettiin Paremmin Yhdessä ry:n toimistolla 7.-29.9. Vuonna 2021 pidettiin yhteensä neljä Internet-kurssia, joita ohjasivat myös vapaaehtoiset. OSANA-hankkeessa on tehty myös yksilöohjausta, jossa saa varata ajan omien asioiden hoitamiseen yhdessä työntekijän tai vapaaehtoisen kanssa. Yksilöohjaus päättyy lokakuussa. Joulukuussa kerromme laajemmin hankkeesta nettisivuillamme www.paremminyhdessa.org. Kiitokset kaikille kurssien osallistujille, asiakkaille ja vapaaehtoisille antoisista hetkistä!

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut