Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Seututerveyskeskuksessa kolmannen koronapiikin ajanvaraus venyy tammikuulle saakka

Seututerveyskeskus antaa tällä hetkellä myös kolmansia koronarokotteita ikäihmisille ja riskiryhmille. Arkisto/Risto Aalto
Katri Nieminen

Katri Nieminen

Seututerveyskeskus tiedottaa, että kolmanteen koronarokotukseen on varattavissa aikoja. Ajat menevät tällä hetkellä tammikuulle 2022 saakka.

Kolmansia koronapiikkejä annetaan THL:n suosituksen mukaisesti Seututerveyskeskuksessa  voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille (Seututerveyskeskus on ottanut puhelimitse yhteyttä näihin rokotettaviin), niille naisille ja 30-vuotta täyttäneille miehille, jotka ovat saaneet rokotteensa lyhyellä, alle kuuden viikon annosvälillä yli kuusi kuukautta sitten, kaikille 60 vuotta täyttäneille, laitoksissa ja hoivakodeissa asuville sekä lääketieteellisille riskiryhmille 1 ja 2.

Toisen ja kolmannen rokotuksen välillä tulee olla vähintään kuusi kuukautta. Kolmannen rokotusannoksen voi tulla ottamaan ilman ajanvarausta erillisinä rokotuspäivinä tai varata ajan etukäteen. Tällä hetkellä rokotusaikoja kolmanteen rokotukseen on varattavissa sähköisesti ja puhelimitse tammikuulle.

Seututerveyskeskuksen kuntien asukkaat voivat käyttää mitä tahansa Seututerveyskeskuksen rokotuspistettä.

Ensimmäistä ja toista rokotusannosta annetaan Seututerveyskeskuksessa tällä hetkellä kaikille yli 12-vuotiaille.

Ne koululaiset, jotka eivät ole vielä saaneet rokotusta, voivat tulla ottamaan rokotuksen ilman ajanvarausta erillisinä rokotuspäivinä tai varata ajan puhelimitse. Koululaisia ei siis rokoteta enää kouluilla, vaan ainoastaan terveysasemalla.

Seututerveyskeskuksen kuntia ovat: Joutsa, Keuruu, Konnevesi, Laukaa, Luhanka, Multia, Petäjävesi ja Toivakka.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut