Tiistaina kokoontunut Jyväskylän kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Jyväskylän Hippos Ky:n ja Jyväskylän Hippos GP:n Oy:n osakassopimuksen muutokset sekä Jyväskylän Hippos Ky:n yhtiösopimuksen muutossopimuksen.
Jyväskylän Hippos Ky:n tehtävä on ollut kehittää, suunnitella ja toteuttaa Hipposhanke. Siirryttäessä toteutukseen on tarpeen päivittää osakassopimusta.
Osakassopimuksessa sovitaan muun muassa Hippos Ky:n hallinnosta ja päätöksenteosta, Exit-järjestelystä sekä osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista suhteessa toisiinsa.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on tämän hetken arvion mukaan 170 miljoonaa euroa, josta osa rahoitetaan lainalla. Hankkeen oma pääoma on noin 77 miljoonaa euroa. Siitä Hippoksen Yhteissijoitus Ky:n osuus on noin 44 miljoonaa, Jyväskylän kaupungin 23 miljoonaa ja Lehto Group Oyj:n 10 miljoonaa euroa.
Hippos Ky:n vastuunalaisena yhtiömiehenä toimii Jyväskylän Hippos GP Oy, jonka omistajina ovat Lehto Group Oyj 153 osakkeella, Sepos Oy 200 osakkeella ja Jyväskylän kaupunki 147 osakkeella.
Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki ostaa JYP Jyväskylä Oy:n omistamat Jyväskylän Jäähalli Oy:n osakkeet 400 000 euron kauppahinnalla ja Jykia Oy:n omistamat Jyväskylän Jäähalli Oy:n osakkeet 600 000 euron kauppahinnalla.
Yhtenä osana Hippos-hanketta kilpajäähalli peruskorjataan ja laajennetaan jääurheilukeskukseksi.
Kaupunki kirjaa takaustappion jäähalliyhtiön jäljelle jäävästä noin 3,2 miljoonan euron kaupungin takaamasta lainasta. Lisäksi yhtiön tulevasta alasajosta johtuen jäähalliyhtiön osakkeiden kirjanpitoarvo kaupungin taseessa, yhteensä 1,8 miljoonaa euroa, tullaan alaskirjaamaan kaupungin tilinpäätöksessä 2021.