Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

THL: Keski-Suomeen 37 koronavirustartuntaa – myös lähikuntiin uusia tapauksia

Sairaanhoitopiirissä on todettu koko pandemian aikana 6387 koronatapausta. Juha Poutanen

Emmi Julkunen, Riikka Minkkinen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi keskiviikkona Keski-Suomen sairaanhoitopiiriin 33 uutta koronavirustartuntaa.

Sairaanhoitopiirissä on todettu koko pandemian aikana 6387 koronatapausta.

Tapauksista 15 todettiin Jyväskylässä. Lisäksi tartuntoja todettiin yhdeksän Laukaassa, neljä Äänekoskella ja kolme Toivakassa.

Yksi uusi tartunta tilastoitiin Keuruulla sekä Konnevedellä.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuuluvassa Jämsässä uusia tartuntoja oli neljä.

Myös Keski-Suomen maakunnan lähikunnissa Kangasniemellä on todettu kaksi uutta tartuntaa ja Ähtärissä yksi.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku oli keskiviikkona 234,4. Luku on noussut maanantaista, jolloin se oli 223,3.

Viime viikon torstaina mentiin vielä lukemassa 238. Ilmaantuvuusluku kuvaa koronatapausten määrää 100 000 asukasta kohden kahden viikon jaksolla.

KORONAVIRUSROKOTTEEN toisen annoksen on saanut Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 82 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Toisia annoksia on annettu 183 722 kappaletta. Ensimmäisen annoksen kattavuus on puolestaan 87,4 prosenttia. Annoksia on annettu 196 288 kappaletta. Kolmansia rokoteannoksia on annettu sairaanhoitopiirissä 16 058 kappaletta eli 7,2 prosentille 12 vuotta täyttäneistä.

Koronavirus

Tartunnat Keski-Suomessa ja lähikunnissa

Hankasalmi 141 (0)

Joutsa 42 (0)

Jyväskylä 4 284 (+15)

Jämsä 267 (+4)

Kangasniemi 58 (+2)

Kannonkoski 18 (0)

Karstula 25 (0)

Keuruu 168 (+1)

Kinnula 16 (0)

Kivijärvi 14 (0)

Konnevesi 27 (+1)

Kuhmoinen 9 (0)

Kyyjärvi 12 (0)

Laukaa 631 (+9)

Luhanka alle 5

Multia 18 (0)

Muurame 173 (0)

Mänttä-Vilppula 100 (0)

Perho 10 (0)

Petäjävesi 79 (0)

Pihtipudas 50 (0)

Saarijärvi 197 (0)

Toivakka 30 (+3)

Uurainen 112 (0)

Viitasaari 34 (0)

Virrat 82 (0)

Ähtäri 26 (1)

Äänekoski 313 (+4)

Lähde: THL

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut