Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Podcast: Jyväskyläläinen Tuomas Katainen räjäytti Teslansa superhitiksi nousseella videolla: "Haastattelupyyntöjä ulkomailta tulee päivittäin"

Tuomas Katainen päätti räjäyttää Teslansa, ja Youtube-kansan suosio oli taattu. Pommijätkät
Teemu Rauhala

Teemu Rauhala

Jyväskyläläinen Tuomas Katainen on päätynyt maailmanlaajuisen kiinnostuksen kohteeksi miehenä, joka räjäytti Tesla-sähköautonsa.

Joulukuun 17. päivänä Youtubeen ladattua Pommijätkät-tilin videota oli keskiviikkoaamuun mennessä katsottu yli viisi miljoonaa kertaa, ja haastattelupyyntöjä ulkomaisista medioista tulee Kataiselle päivittäin.

Videolla Katainen räjäyttää vuoden 2013 Tesla Model S -autonsa huoltovaikeuksien vuoksi.

– Ostin sen Teslan ja ajoin jonkun puolitoista tuhatta kilometriä sillä. Se meni vikatilaan ja huoltoon, ja sanoivat, että pitää ostaa uusi akusto siihen, Katainen kertoo Radio Keskisuomalaisen Timo Lievemaan haastattelussa.

Ongelmana oli, että autoon oli vaihdettu aiemmin akusto, ja vaihtoa ei ollut tehty Teslan valtuuttamassa huollossa. Ennen muita korjaustoimenpiteitä Tesla olisi edellyttänyt akun vaihtamisen kokonaan uuteen, mikä olisi ollut jopa kymmenien tuhansien eurojen paukku.

– Sanoin, että ei siihen uutta enää vaihdeta, kun siinä on jo melkein uusi.

Katso alta video Kataisen Teslan räjäytyksestä. Kuuntele videon alta Radio Keskisuomalaisen keskiviikkoinen haastattelu podcastina.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut